• Tulli tutki: Ulkomailta tuodusta viljaerästä löytyi jäämiä kasvinsuojeluaineista

    Löydöksen takia maahantuojalle annettiin huomautus, mutta erän maahantuontia ei kielletty.
    Tulli tutki vuosina 2016–2018 kasvinsuojeluaineiden jäämiä Tullilaboratoriossa yhteensä 81 ruokaviljaerästä.
    Tulli tutki vuosina 2016–2018 kasvinsuojeluaineiden jäämiä Tullilaboratoriossa yhteensä 81 ruokaviljaerästä. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    25.2.201916:10
    Matti Tuominen

    Tulli kertoo, että Suomeen tuodusta viljasta on löytynyt kasvinsuojeluainejäämiä. Jäämiä löytyi yhdestä tavanomaisesti tuotetusta durumvehnäerästä. Tulli kertoo, että löydöksen takia maahantuojalle annettiin huomautus, mutta erän maahantuontia ei kielletty.

    Lisäksi tulli on määritellyt viimeisimmän kahden vuoden aikana tutkimastaan kymmenestä Suomeen tuodusta viljaerästä raskasmetalleja. Eristä neljä oli virolaista kauraa ja kuusi vehnää tai durumvehnää Kazakstanista. Tulli huomauttaa, että kaikki tutkitut erät olivat raskasmetallien osalta määräysten mukaisia.

    Tulli tutki vuosina 2016–2018 kasvinsuojeluaineiden jäämiä Tullilaboratoriossa yhteensä 81 ruokaviljaerästä. Niistä 65 oli durumvehnää tai vehnää, 11 ruista ja 5 kauraa. 12 näytettä oli luonnonmukaisesti tuotettua ruokaviljaa, niistä neljä kauraa ja loput vehnää. Näytteitä tutkittiin Virosta, Puolasta, Latviasta, Ranskasta, Venäjältä ja Kazakstanista peräisin olevista viljoista.

    Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling toteaa tiedotteessa, että kahden vuoden tarkastelujaksolla Suomeen tuotiin hyvälaatuista ruokaviljaa.

    Tulli tutkii maahantuotavasta ruokaviljasta homemyrkkypitoisuuksia, kasvinsuojeluaineiden jäämiä ja raskasmetallien määriä.

    Juttua korjattu 26.2. 2019 kello 10.25: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Suomeen tuodusta viljasta olisi löytynyt raskasmetalleja. Otsikkoa muutettu.

    Artikkelin aiheet
    Tulli
    vilja
    kasvinsuojeluaine
    elintarviketurvallisuus
    maahantuonti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle