• Belgia pääsi eroon afrikkalaisesta sikarutosta – Euroopassa taudin on aiemmin onnistunut hävittämään alueeltaan vain Tšekki

    Sikoja ja villisikoja piinaava afrikkalainen sikarutto jatkaa voittokulkuaan niin Euroopassa kuin Aasiassa.
    Villisikojen liikkumista on koitettu rajoittaa aidoilla muun muassa Belgiassa. Kuvituskuva.
    Villisikojen liikkumista on koitettu rajoittaa aidoilla muun muassa Belgiassa. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous
    3.12.202005:00
    Maija Ala-Siurua

    Belgian sianlihantuottajat voivat huokaista helpotuksesta. EU on julistanut maan virallisesti vapaaksi afrikkalaisesta sikarutosta (ASF) ja taudin aiheuttamat rajoitukset on purettu, Eläinten terveys ETT kertoo.

    Nyt sikojen ja sianlihan vienti unionin sisällä helpottuu ja voi alkaa uudelleen unionin ulkopuolisiin maihin.

    Afrikkalainen sikarutto piinasi Belgiaa noin kaksi vuotta. Tautia todettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2018 villisioissa lähellä Ranskan ja Luxemburgin rajoja.

    Viranomaisten johdolla Belgiassa aloitettiin ripeästi toimet taudin leviämisen estämiseksi. Tartunta-alueen tuotantosiat tapettiin ja villisikojen metsästystä tehostettiin. Lisäksi niiden liikkumista rajoitettiin aitaamalla alue.

    Tautialueelta löydettiin tämän vuoden kevääseen mennessä 833 tartunnan saanutta villisikaa, joista viimeiset olivat olleet jo pitkään kuolleina. Tartunta ei Belgiassa levinnyt yhteenkään sikalaan.

    Euroopan ASF:n vaivaamista maista ainoastaan Tšekki on aikaisemmin yltänyt samaan kuin Belgia. Tšekki vapautui afrikkalaisesta sikarutosta viime vuonna.

    Puolaan afrikkalainen sikarutto levisi idästä vuonna 2014 ja on sen jälkeen jatkanut matkaansa kohti länttä villisikojen mukana. Tänä syksynä villisiat onnistuivat hivuttamaan taudin sikajätti-Saksaan.

    Nyt Puolan ASF-tilannen näyttää hieman kohentuneen. FeedStrategy-sivuston mukaan EU on hyväksynyt tiukimpien rajoitusten höllentämistä tietyissä maakunnissa. Perusteena on, että tuoreimmista tuotantosikaloissa todetuista tautitapauksista on kulunut kolme kuukautta.

    Puolalla on kuitenkin pitkä matka siihen, että afrikkalainen sikarutto saataisiin kokonaan nitistettyä. Uusia tartuntoja todetaan jatkuvasti pääasiassa villisioissa mutta myös sikaloissa.

    Viime vuonna afrikkalainen sikarutto jatkoi voittokulkuaan erityisesti Aasiassa. Tänä vuonna tauti levisi Intiaan.

    Markkinakatsaus: Saksan sikaketjun kriisi syvenee, EU-maissa hintojen alamäki

    Afrikkalainen sikarutto leviää etelään kohti Tsekkiä – tuorein löydös tehtiin Saksan kaakkoisosassa

    Se alkoi yöllisellä viestillä Brysselistä – näin MT uutisoi Suomessa ensimmäisenä ja laajimmin pelätystä katastrofista, joka sekoitti koko EU:n sianlihamarkkinat

    Afrikkalainen sikarutto leviää – video Saksan rajalta: kevyt verkkoaita ei sikoja pitele

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    Belgia
    sikatalous
    eläinterveys
    Eurooppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle