• Yara laski nurmilannoitteiden hintoja

    Yara laskee nurmien toiselle sadolle tarkoitettujen lannoitteiden hintoja keskimäärin 10 prosenttia.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    25.5.201210:22
    MT toimitus

    Kampanjatilauksia aletaan ottaa vastaan maanantaina ja toimitukset alkavat viikkoa myöhemmin, kertoo toimitusjohtaja Tero Hemmilä Yara Suomesta.

    Hinnanlaskulla halutaan varmistaa nurmilannoitteiden loppukauden toimitukset. Toimittamatta on edelleen viitisentoista miljoonaa kiloa, Hemmilä sanoo.

    Alennus koskee suomensalpietarin lisäksi moniravinteisia nurmi- sekä can-lannoitteita (kalkkiammoniumtyppi). Tarjous on voimassa kesäkuun puoliväliin ja lannoitteet toimitetaan kesäkuun aikana.

    Hemmilän mukaan hinnanlaskusta ei voi vetää johtopäätöksiä ensi kauden avaushinnoista. Ne päätetään ja kerrotaan vasta kesäkuussa.

    Tarkoitus on, että tämän kesän nurmilannoitteiden toimitukset ehditään hoitaa pois alta ennen kuin uuden lannoitekauden tilauksia alkaa tulla. Lannoitevalikoima on silloin huomattavasti kampanjatuotteita laajempi, Hemmilä sanoo.

    Urean hinta on elänyt talvella voimakkaasti maailmanmarkkinoilla. Joulu–tammikuun notkahdus ohitettiin nopeasti ja vahvan kysynnän takia hinta kiipesi huhtikuussa korkeimmilleen neljään vuoteen.

    Vapun jälkeen on tultu loivasti alaspäin, kun kysyntä taittui kevätsesongin jälkeen. Kotimaan lannoitehintoihin tällä on enintään viitteellinen vaikutus.

    Artikkelin aiheet
    Yara
    lannoitteet
    hinnanlasku
    maatalous
    nurmi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle