
ViljaTavastia on hyväksytty Suomen ensimmäiseksi vilja-alan tuottajaorganisaatioksi. Tieto löytyy Ruokaviraston verkkosivuilta, joilla on lista hyväksytyistä tuottajaorganisaatioista.
Yhteensä tuottajaorganisaatioita on nyt Suomessa yhdeksän. Niistä maitoalalla on yksi ja lammaspuolella kaksi. Lisäksi on muun muassa vihannes-, marja- ja hedelmäalan tuottajaorganisaatioita.
ViljaTavastian hakemus jätettiin Ruokavirastoon huhtikuussa, ja hyväksyntä on tullut tällä viikolla.
ViljaTavastia osuuskunta perustettiin seitsemän vuotta sitten. Perustajajäseniä oli tuolloin 134, nyt 620 ympäri Suomen. Nykyjäsenillä on puitavia viljakasveja 75 000 hehtaarilla eli noin 7,5 prosenttia Suomen koko vilja-alasta.
Yli 600 tuottajallaan ViljaTavastia on nyt Suomen suurin tuottajaorganisaatio.
Kaikki ViljaTavastian jäsenet kuuluvat automaattisesti myös tuottajaorganisaatioon. EU-säännösten mukaan jäsen voi kuulua ainoastaan yhteen saman alan tuottajaorganisaatioon.
Tällä hetkellä ei ole muita vilja-alalle hyväksyttyjä tuottajaorganisaatioita, mutta jos sellaisia tulee niin kahdessa samalla alalla toimivassa tuottajaorganisaatiossa ei voi olla jäsenenä.
MT kertoi toukokuussa, että Suomen Vilja-aitta osakeyhtiö hakee tuottajaorganisaation statusta. Vielä Vilja-aittaa ei löydy Ruokaviraston hyväksyttyjen tuottajaorganisaatioiden listasta.