Viking Genetics uudistaa tuotantorakennettaan ja säästää kustannuksia sulkemalla yhden sonniaseman kaikista jäsenmaistaan. Suomessa toiminta keskitetään kokonaan Hollolaan ja Pieksämäen sonniasema suljetaan ensi vuoden aikana.
Keinosiemennyssonneiksi kasvatettavien eläinten määrää on voitu vähentää genomivalinnan kehittymisen seurauksena. Siinä jalostuseläimet valitaan dna:n perusteella ja parhaat keinosiemennyssonnit löydetään aiempaa nuorempina. Näin sonneja tarvitaan testattavaksi huomattavasti vähemmän kuin ennen.
Ruotsissa tuotannon keskuspaikka on jatkossa Skara, Torsholmin asema Falkenbergissa suljetaan ensi vuonna. Ågårdin karanteeniasema Falkenbergissa säilyy. Tanskassa koko tuotanto on jatkossa Assentoftissa ja Bovlundissa. Blaksmarkin asema suljetaan vuonna 2013.
Päätöksiä perustellaan sillä, että toiminnan tehostaminen turvaa siemenen edullisen hinnan ja korkean laadun myös tulevaisuudessa.