• Kaupungit suurimpia maatalouspitäjiä

    Kymmenestä maatalouden suurimmasta mahtipitäjästä yhdeksän on kaupunkeja.
    Maatalous
    21.2.201309:46
    MT toimitus

    Salo on Suomen suurin maatalouspitäjä, jos mittarina käytetään maatalouden tuloja kunnan alueella. Toissa vuonna maatalous toi Saloon 80 miljoonaa euroa myyntituloina ja maataloustukina.

    Tiukimmin Salon aseman Suomen maatalouden mahtipitäjänä haastavat Loimaa ja Seinäjoki.

    Yhteistä kaikille kolmelle – ja itse asiassa seuraaville viidellekin – on, että ne ovat kaupunkeja.

    Kymmenen suurimman maatalousmahdin joukkoon mahtuu vain yksi maalaiskunta, Ilmajoki. Se on listan yhdeksäs.

    Maatalouden kuntakohtaiset tulot on laskenut Gallup Elintarviketieto.

    Maaseutua liitetty kaupunkeihin

    Kaupunkien maaseutumaisuutta selittävät viime vuosien kuntaliitokset. Kymmenestä suurimmasta maatalouspitäjästä vain Kiuruvesi ja Ilmajoki eivät ole laajentuneet 2000-luvulla.

    Sen sijaan Salo muodostui kaikkiaan kahdeksasta kunnasta 2009, ja samana vuonna tapahtui muitakin isoja kuntaliitoksia.

    Tämän vuoden alussa kuntaliitoksia tapahtui kymmenen. Ne eivät muuta maatalousmahtien kymmenen kärkeä vuoden 2011 luvuilla, mutta yhdistyneet Sastamala ja Kiikoinen jäävät Kalajoesta vain aavistuksen.

    Kouvolassa eniten maatiloja

    Kaupunkien maaseutumaisuus näkyy vielä selvemmin maatilojen lukumäärässä. Niin mitattuna kaupungit valtaavat toistakymmentä kärkisijaa.

    Eniten maatiloja, 1 129, oli viime vuonna Kouvolassa, joka 2009 muodostettiin kuudesta kunnasta. Se ohitti Salon, joka oli kärjessä vuoden 2010 maatilarekisterissä.

    Tänä vuonna Sastamala nousee kuntaliitoksen ansiosta suunnilleen samaan maatilojen lukuun kuin Seinäjoki.

    Maalaiskunnista maatilojen luvun ykkössijasta kisaavat Mustasaari, Pöytyä, Jalasjärvi ja Ilmajoki. Ne jäivät jo vuonna 2010 alle 500 maatilan.

    Maatilojen lukumäärät perustuvat maatilarekisteriin.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    Salo
    kuntaliitokset
    kaupungit
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle