Saksa rajoittaa torjunta-aine glyfosaatin käyttöä.
Toukokuun lopulla annetun päätöksen mukaan glyfosaattia saa käyttää samalle alueelle korkeintaan kaksi kertaa vuoden aikana. Enimmäismäärä on 3,6 kiloa hehtaarille.
Saksalaisviljelijät saavat käyttää glyfosaattia viljan pakkotuleennuttamiseen vain, jos kasvusto jäisi muuten epätasaisen kypsymisen vuoksi korjuukelvottomaksi. Lisäksi aineen käyttö puintikaudella sallitaan aloilla, joilla rikkaruohot muutoin estäisivät korjuun.
Suomessa glyfosaattia ei saa käyttää kasvuston pakkotuleennuttamiseen. Juolavehnää saa ennen puintia torjua rehuohrasta, rehukaurasta, rypsistä ja rapsista. Osto- ja sopimusehdoissa voi kuitenkin olla tiukempia säädöksiä.
MTK:n vilja-asiamiehen Max Schulmanin mukaan Saksan uudet säännökset ovat Euroopan tiukimmasta päästä. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on tavanomaista käsitellä pelto glyfosaatilla neljä kertaa vuoden aikana.