• Tutkimus: Laboratoriossa kasvatettu liha voi saastuttaa jopa enemmän kuin perinteisesti tuotettu

    Laboratorioliha ei ole ongelmaton tuotantomuoto, vaikka sen ajatellaankin ratkaisevan lihantuotannon ongelmia.
    Laboratoriolihaan on investoitu paljon mutta teolliseen mittakaavaan ei ole vielä päästy.
    Laboratoriolihaan on investoitu paljon mutta teolliseen mittakaavaan ei ole vielä päästy. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Maatalous
    23.2.201918:05
    Terhi Pape-Mustonen

    Lihaa tuotetaan kestämättömästi monilla maailman alueilla ja sen ilmastopäästöt, esimerkiksi märehtijöiden metaanipäästöt, ovat merkittävät. Ratkaisuksi on esitetty laboratoriossa eläimen kantasoluista kasvatettavaa lihaa. Kokeita on tehty laajalti, mutta merkittäviin tuotantomääriin ei ole vielä päästy.

    Oxford Martin School -yliopiston tutkijat selvittivät laboratoriolihan ympäristövaikutuksia. Sen kasvatusmenetelmät vaativat paljon energiaa, joten energian tuotantomenetelmällä on suuri merkitys päästöille.

    Metaani on haitallinen kasvihuonekaasu, mutta se myös hajoaa 12 vuoden kuluessa. Hiilidioksidi ei sen sijaan hajoa, vaan kerääntyy ilmakehään jopa tuhansien vuosien ajalta.

    Uudessa tutkimuksessa otettiin huomioon kaasujen ero ja tutkijat huomauttavat, että jos laboratorioliha kasvatetaan uusiutumattomalla energialla, päästöt nousevat korkeiksi. Uusien, energiaa säästävien menetelmien kehittäminen vähentää ilmastovaikutuksia.

    Myös vesistönsuojelu on nostettu yhdeksi laboratoriolihaa puoltavaksi eduksi. Menetelmässä veteen voi kuitenkin päätyä merkittäviä määriä erilaisia yhdisteitä, esimerkiksi hormoneita ja kasvutekijöitä.

    Tutkijat huomauttavatkin, että vaikka laboratoriolihan ajatellaan ratkaisevan monia ongelmia, tuotantomuotojen kokonaisvaikutukset on otettava huomioon.

    Tutkimus: Climate Impacts of Cultured Meat and Beef Cattle

    BBC: Cultured lab meat may make climate change worse

    Lue lisää:

    Miljardöörit ja maatalousjätti sijoittavat laboratoriolihaan: "Noin 30 vuoden päästä emme enää tapa eläimiä"

    Artikkelin aiheet
    laboratorioliha
    liha
    ympäristövaikutus
    ilmastopäästöt
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle