

Syysrypsin tilanne näytti lupaavalta Kiteen Koivikolla huhtikuun toiseksi viimeisellä viikolla.
”Kun kelit lämpenevät, näihin nousee kukkavanat jo parin viikon kuluttua, jos ei jopa viikon sisällä”, arvioi Pro Agria Itä-Suomen luomuasiantuntija Tero Tolvanen Koivikon kartanon luomupellolla perjantaina 25.4.
”Pari viikkoa sitten tässä näytti vielä lupaavammalta, nyt kasvusto on luultavasti kärsinyt yöpakkasista. Peli ei kuitenkaan ole vielä selvä. Riskeinä ovat edelleen pakkanen sekä hanhet, jotka saapuvat ensi viikolla”, Tolvanen totesi.
Maanantaina 28.4. tilaa viljelevä Pekka Partanen kertoi ensimmäisten isompien hanhiparvien jo saapuneen laidunalueille. Rypsi sai vielä toistaiseksi olla rauhassa.
”Alarajana voi pitää 20 kasvia neliömetrillä. Sopiva kasvien väli on noin 20 senttiä, jotta rypsi valtaa tilan ja rikat jäävät varjoon.”
Syysrypsi on kylvetty 8.8. rikkaäkeellä. Ajankohta olisi ollut tavallisena vuonna liian myöhäinen, mutta lämmin syksy antoi hyvän alun rypsille.
Syksyn kasvu on ollut vahva, ja kasvusto on syksyllä säästynyt hanhilta ehkä siitä syystä, Tolvanen arvioi.
”Eikä rypsi ole niiden suosikkiruokaa myöskään.”
Ennen kylvöä lohkolta korjattiin viime kesänä kuivaheinäsato, jonka jälkeen on tehty keskikesän kesanto.
”Tällä lohkolla on ollut vuosikymmenien valvattipaine. Keskikesän kesanto ja vahva kasvusto ovat hyvät keinot rikkoja vastaan luomussa”, Tolvanen kertoo.
Viime kesänä pellolle on levitetty myös lietelantaa sen lisäksi ravinteita maahan luovuttaa vanhan nurmen juuristo.
Perusta olisi hyvä myös kevätviljalle, jos nyt todettaisiin ettei rypsi selviä. ”Ravinteet on saatu talteen ja rikat kuriin”, Tolvanen kertoo.
Syyskasvin merkitys luomuviljelyssä on niin suuri, että syysrypsiä kylvetään, söivätpä hanhet sen tai ei, toteaa viljelijä Partanen.
”Keskikesän kesanto ja vahva kasvusto ovat hyvät keinot rikkoja vastaan luomussa.”
Talvella rypsilohko oli pääosin jään peitossa, mutta jää oli huokoista, ei tiivistä teräsjäätä. Suurella lohkolla näkyy vain muutama vaaleampi kohta, joista kasvusto on kuollut.
Syksyn runsaan kasvuston jäänteet ovat Tolvasen mukaan todennäköisesti suojanneet talvehtivia kasveja lumen sulamisen jälkeen.
”Syysrypsille sopisi hyvin sellainen talvi, jossa lunta on huhtikuun lopulle asti.”
Talvehtineen kasvuston tiheys on nopean otannan perusteella riittävä siihen, että kasvusto kannattaa säilyttää, Tolvanen arvioi.
”Alarajana voi pitää 20 kasvia neliömetrillä. Sopiva kasvien väli on noin 20 senttiä, jotta rypsi valtaa tilan ja rikat jäävät varjoon”, Tolvanen sanoo.
Mikäli kasvusto on tätä harvempaa, rikkakasvit valtaavat helposti alaa. Koivikon rypsipellolla tyhjissä kohdissa ei toistaiseksi juurikaan näy esimerkiksi saunakukkaa, mikä on hyvä asia.
Tolvanen kaivaa esiin myös muutaman kasvin juuren, joissa on hyvin kokoa.
”Tämä on sellainen kuin pitääkin”, hän toteaa noin 15 sentin mittaisesta jämäkästä juuresta.