
Eteläpohjalainen viljelijä on tuomittu ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan vahingonkorvauksia myytyään sertifioimatonta kylvösiementä. Tuomio annettiin Helsingin käräjäoikeudessa marraskuun alussa.
MT kertoi tähän entiseen siemenkauppiaaseen kohdistuneista epäilyistä ja tutkinnan aloittamisesta toukokuussa 2019, jolloin Ruokavirasto oli tehnyt Pohjanmaan poliisilaitokselle tutkintapyynnön Pohjanmaan alueella toimivasta siemenpakkaamosta. Poliisin esitutkinta valmistui keväällä 2020.
Pakkaamon epäiltiin pakanneen kylvösiementä ilman pakkauslupaa, markkinoineen sertifioimatonta kylvösiementä sekä käyttäneen siemensäkeissä väärennettyjä vakuustodistuksia. Tämä oli tapahtunut vuosina 2015–2019.
Kyseessä on viljelijä, joka on aiemmin toiminut siemenpakkaajana mutta menettänyt pakkausluvan jo vuonna 2014.
Tapaus on laajuudessaan harvinainen. Epäilyt ja niiden esitutkinnassa käytettävät rikosnimikkeet ovat poikkeuksellisen vakavia eikä vastaavaa tunneta ainakaan 20:een viime vuoteen, Ruokavirasto kommentoi MT:lle vuonna 2019.
Oikeuskäsittelyssä syyttäjä katsoi, että eteläpohjanmaalainen entinen siemenpakkaaja on hankkiakseen taloudellista hyötyä tahallaan erehdyttänyt noin sata kylvösiementen ostajaa ostamaan häneltä siemeniä ilmoittamalla kyseisten siementen olevan sertifioituja kylvösiemeniä sekä luomusiemeniä, vaikka ne eivät olleet.
Syyttäjä pitää tätä törkeänä petoksena.
Viljelijä on kiinnittänyt siementen myyntipakkauksiin valmistamiaan vääriä vakuustodistuksia, joiden mukaan kyse olisi ollut sertifioiduista luomusiemenistä. Syytteen mukaan hän on valmistanut ainakin 2 000–3 000 väärää vakuustodistusta.
Tutkinnan mukaan hän on myynyt luomusiemeninä yhteensä yli 300 tonnia sellaisia siemeniä tai muuta viljaa, joka ei tosiasiallisesti ole ollut luomusiementä. Tällä tavalla hän on hankkinut itselleen noin 60 000 euron taloudellisen hyödyn ja aiheuttanut siementen ostajille taloudellista vahinkoa.
Kuittien mukaan hän on ostanut lähes 300 tonnia rehu- ja elintarvikekauraa, minkä määrän hän on syytteen mukaan markkinoinut kylvösiemenenä eteenpäin. Lisäksi oikeuskäsittelyssä oli yli 40 tonnin timotein siementen myynti ilman sertifiointia ja pakkauslupaa.
Syyttäjä katsoo viljelijän vaarantaneen luomuketjun luotettavuuden, ja petos on kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.
Tutkinnan mukaan viljelijä on markkinoinnissaan tahallaan antanut pakkaamonsa nettisivuilla totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja. Hän on vielä keväällä 2017 ilmoittanut verkkosivuilla tuottavansa sertifioitua kylvösiementä, vaikka oikeasti oli menettänyt pakkausluvan jo vuonna 2014.
Viljelijä on luvatta myynyt useita eriä sellaisia lajikkeita, joiden kasvinjalostajanoikeuden haltija on ollut Boreal Kasvinjalostus ja siten aiheuttanut taloudellista vahinkoa Borealille.
Asianomistajat, eli siemeniä ostaneet viljelijät, vaativat korvauksena entistä pakkaajaa palauttamaan maksetut rahat ja korvaamaan asian selvittelystä tulleet kulut. Suurimmat korvausvaatimukset ovat kymmeniätuhansia euroja, pienimmät satasia.
Myös Ruokavirasto ja Boreal vaativat korvauksia.
Syytetty on oikeudessa myöntänyt törkeän petoksen. Hän on myöntänyt myös törkeän väärennyksen mutta sanoo, että väärennettyjä vakuustodistuksia on ollut enintään 500–1 500.
Syytetty on myöntänyt pakanneensa kylvösiementä markkinointia varten, vaikka siihen ei ole ollut lupaa. Hän myöntää myös, että tältä osin kyse on ollut siemenkaupparikkomuksesta.
Lisäksi syytetty hyväksyy osan korvausvaatimuksista mutta ei kaikkia. Hän kiisti myyneensä sertifioimatonta siementä.
Ostamaansa kauraa syytetty sanoo käyttäneensä omille pelloilleen ja riistapeltojen siemeneksi itselle ja muille sekä riistan ruokintaan. Hän myös sanoo ostamiensa viljamäärien olevan pienempiä kuin syytteessä ilmoitetaan.
Timoteita hän sanoo niittäneensä maahan, ja lisäksi sitä on korjattu rehuksi. Siten timotein siemenmäärät olisivat hänen mukaansa olleet syytettä pienempiä ja hän olisi ne itse käyttänyt eikä myynyt.
Käräjäoikeus katsoo, että syytetty on syyllistynyt niihin rikoksiin, joista syyttäjä on hänelle rangaistusta vaatinut.
Käräjäoikeus toteaa todistajien kuulemisen jälkeen, että kaikki syytetyn myymä siemen on ollut sertifioimatonta vastoin hänen väitettään.
Osa hänen ostamistaan viljoista oli kuitenkin edelleen hänen varastoissaan, ja syyttäjän esittämiä timotein tuotantomääriä ei pystytty vahvistamaan.
Käräjäoikeus toteaa, että henkilön rikokset ovat elintarvikeketjun luotettavuuden kannalta merkittäviä. Elintarvikeväärennykset ovat kasvava ongelma maailmassa.
Siten käräjäoikeus katsoo oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi 1 vuoden ja 6 kuukauden mittaisen vankeusrangaistuksen. Koska aiempia rikoksia ei ole, voidaan rangaistus tuomita ehdollisena.
Käräjäoikeus on tuominnut hänet maksamaan vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä lähes 60 000 euroa.
Osa viljelijöistä saa korvauksia vaatimustensa mukaan, mutta osan vaatimuksista käräjäoikeus hylkäsi. Borealille tuomitun on maksettava osa yhtiön vaatimista korvauksista, osa vaatimuksista on hylätty.
Rikoksentekovälineenä käytetty säkityskone tuomitaan valtiolle menetetyksi.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Ainakin syyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyytensä ratkaisuun.