• Vaikka Apetitin tulos parani hieman, jäi se vielä pakkaselle

    Operatiivinen liiketulos nousi vuoden ensimmäisellä kvartaalilla viime vuoden -1,6 miljoonasta -1,0 miljoonaan.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    12.5.201619:15
    Silja Eisto

    Liiketulos kääntyi siis varovaiseen nousuun, vaikka se pysyikin yhä negatiivisena.

    "Operatiivisen liiketuloksen kehityssuunta on oikea, mutta täysin epätyydyttävä. Siitä olen iloinen, että saimme suunnan käännettyä ja ensimmäisen vuosineljänneksen liiketappio pieneni ja tultiin lähemmäs nollaa", Apetitin toimitusjohtaja Juha Vanhainen kertoo.

    Kauden tulos oli -2,2 miljoonaa, kun se vuosi sitten oli -2,3 miljoonaa euroa. Yrityksen liikevaihto puolestaan laski neljä miljoonaa. Alkuvuoden liikevaihto oli 87,5 miljoonaa euroa, kun vuonna 2015 se oli 91,5 miljoonaa euroa.

    Liikevaihdon laskua selittää Vanhaisen mukaan erityisesti viljan liikevaihdon -19 prosentin pudotus viime vuodesta.

    Viljakauppa on kärsinyt kansainvälisten markkinoiden hiljaisuudesta, ja sen maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet. Viime vuonna Apetit myi viljaa 180 tuhatta tonnia, kun tänä vuonna se pääsi 150 tuhanteen tonniin.

    "Ostajat eivät halua ostaa viljaa enempää kuin välttämättömästi tarvitsevat, koska he odottavat hintojen laskevan. Myyjät eivät halua myydä, koska he odottavat hintojen nousevan."

    Kalajalosteiden operatiivinen liiketulos parani viime vuodesta puolella. Se jäi tosin yhä negatiiviseksi -0,9 miljoonaan. Ruokaratkaisuissa ja öljykasvistuotteissa oli varovaista plusmerkkistä kasvua viime vuodesta.

    Investoinnit nousivat 1,9 miljoonasta 4,1 miljoonaan, ja esimerkiksi Kirkkonummen pakkaamon laajennus valmistuu kesällä.

    Artikkelin aiheet
    Apetit
    talous
    tulos
    viljakauppa
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle