• Maatilan omistaja kuoli maatilan töissä Kouvolassa

    Omaiset hälyttivät poliisin, kun uhri ei ollut saapunut sovittuun aikaan kotiin maatilan töistä.
    Poliisi sai tiistai-iltana ilmoituksen kadonneesta henkilöstä, joka löytyi lopulta kuolleena. Kuvituskuva.
    Poliisi sai tiistai-iltana ilmoituksen kadonneesta henkilöstä, joka löytyi lopulta kuolleena. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    3.9.202513:52
    STT & Hermanni Härkönen

    Maatilan töissä ollut henkilö kuoli tapaturmaisesti Kouvolassa, poliisi tiedottaa.

    Kouvolassa Kymenlaaksossa sijaitsevalla maatilalla tapahtui tiistaina onnettomuus, jossa kuoli maatilan omistaja. Asiasta kertoi Kaakkois-Suomen poliisi keskiviikkona.

    Poliisi ei kuitenkaan kertonut STT:lle tarkemmin, minkälainen tapaturma oli kyseessä. Poliisi ei myöskään kommentoinut menehtyneen ikää tai sukupuolta mutta kertoi, että kyseessä oli maatilan omistaja.

    Poliisi ei epäile asiassa rikosta, eikä tapaukseen liity poliisin mukaan ulkopuolisia ihmisiä.

    Poliisi sai alun perin tiistai-iltana ilmoituksen maatilan töiden aikana kadonneesta henkilöstä. Ilmoituksen olivat tehneet henkilön läheiset, kun tämä ei palannut maatilan töistä sovittuun aikaan.

    Poliisi ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu etsivät kadonnutta maatilan alueelta ja maastosta usean tunnin ajan, kunnes tämä löytyi kiinteistön alueelta menehtyneenä.

    Asiassa ei epäillä rikosta, eikä poliisi tiedota asiasta enempää.

    Tiedotteessa kiitetään pelastuslaitosta ja vapaaehtoista pelastuspalvelua avusta tehtävänhoidossa.

    Artikkelin aiheet
    Kouvola
    tapaturma
    poliisi
    maatilatyö
    kuolemantapaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä