• Munakunnan osa-aikaiseksi toimitusjohtajaksi valittiin Satu Levomäki Loimaalta

    Satu Levomäki viljelee oman tilan lisäksi Novida ammattiopiston ja lukion opetusmaatilaa puolisonsa kanssa.
    Satu Levomäki aloittaa Munakunta osuuskunnan osa-aikaisena toimitusjohtajana tammikuussa.
    Satu Levomäki aloittaa Munakunta osuuskunnan osa-aikaisena toimitusjohtajana tammikuussa. Kuva: Munakunta
    Maatalous
    14.12.202021:03
    Sari Penttinen

    Munakunta osuuskunnan osa-aikaisena toimitusjohtajana aloittaa tammikuun ensimmäisenä päivänä agronomi Satu Levomäki Loimaalta.

    Levomäki viljelee oman tilan lisäksi Novida ammattiopiston ja lukion opetusmaatilaa puolisonsa kanssa.

    Munakunnan osa-aikaista toimitusjohtajan tehtävää hoitaa vuoden loppuun asti Anna Setälä Laitilasta. Hän aloitti marraskuussa 2017.

    Munakunta on omistajaosuuskunta.

    Se omistaa 50 prosenttia Dava Foods Finlandista. Toisen 50 prosenttia omistaa Dava Foods A/S. Dava Foods Finland Oy on osa Itämeren alueen kananmuna-alan liittoumaa, johon kuuluvat lisäksi Dava Foods Tanska, Ruotsi ja Eesti.

    Artikkelin aiheet
    Munakunta
    Satu Levomäki
    toimitusjohtaja
    Dava Foods
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle