• Nuutajärvi hehkuu yhä

    Lasinpuhallus jatkuu Nuutajärven ruukkikylässä, vaikka teollinen lasintuotanto loppuikin kuukausi sitten. Kantri vieraili Nuutajärven lasitaiteilijoiden luona ja löysi hehkuvaa innostusta vuodesta 1793 alkaneen lasiperinteen jatkamiseen sitä samalla uudistaen.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    16.4.201416:01
    MT toimitus

    Nuutajärven lasikoulun taukotilan ikkunasta näkyy Pruukinraitin toisella puolella hiljentynyt lasitehdas. Viimeiseksi tehtaalla tehtiin Oiva Toikan lasilintuja, Mariskooleja ja Kivi-tuikkuja.

    Nuutajärveläisille tehtaan lakkautus ja tuotannon siirtyminen Iittalaan oli todella iso ja kipeä asia. Onhan monen elämä kietoutunut sukupolvien ajan lasitehtaan toimintaan.

    Lasikoulun hytin ilmapiiri kuvastaa koko lasikylän meininkiä: tehdään uutta yhdessä.

    Jos sanoo, että lasihytissä on lämmin tunnelma, se on silkkaa vähättelyä. Uunien lämpötila on 1200–1500 astetta, joten niiden läheisyydessäkin on kuuma.

    Millään paikkakunnalla Suomessa ei ole puhallettu lasia yhtä pitkään yhtäjaksoisesti, yli 220 vuotta.

    ”Täällä seinätkin kertovat tarinaa ja hiljaista tietoa”, opettaja Sara Hulkkonen toteaa.

    ”Tämä on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen paikka. Maailmassa ei ole monia lasitaloja, joissa on vastaavat perinteet, toki Murano Venetsiassa. Täällä on eteenpäin menevä ja alaa kehittävä ilmapiiri.”

    Lasialan koulutus aloitettiin Nuutajärvellä kesällä 1993 professori Oiva Toikan aloitteesta. Nykyisin koulu on osa Ammattiopisto Tavastiaa ja sieltä valmistutaan lasialan artesaaneiksi.

    Katso video

    Videon kuvannut Kari Salonen ja editoinut Wilma Julkunen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle