• Kaakonkulma: Ylämaalta löytyi neljä kuollutta villisikaa

    Näytteet kuolleista eläimistä on toimitettu Ruokaviraston tutkittavaksi.
    Afrikkalaista sikaruttoa on löydetty toistaiseksi kolmesta kunnasta. Kuvituskuva.
    Afrikkalaista sikaruttoa on löydetty toistaiseksi kolmesta kunnasta. Kuvituskuva.  Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Eläintaudit
    19.9.202609:15
    Paula Liesmäki

    Lappeenrannan Ylämaalta on löytynyt neljä kuollutta villisikaa, kertoo Kaakonkulma-lehti.

    Lehden tietojen mukaan raadot löytyivät torstaina alueella tehdyissä etsinnöissä. Näytteet kuolleista eläimistä on toimitettu Ruokaviraston tutkittavaksi.

    Ruokavirasto ei ole vielä tiedottanut asiasta.

    Etelä-Saimaa kertoo, että etsintöjä tällä viikolla vetänyt Anna Moisander-Jylhä Ruokavirastosta ei suoraan vahvista tietoa mutta kertoo, että Ylämaalla on etsitty, ja etsinnöissä tehdään löytöjä.

    ”Uusia tuloksia (afrikkalaisesta sikarutosta) emme ole saaneet”, hän toteaa.

    Ylämaa ei ole afrikkalaisen sikaruton ydinalueella, vaan kuuluu tartuntavyöhykkeeseen.

    Jos tulokset osoittautuvat positiiviseksi, Lappeenrannasta tulee Virolahden, Pyhtään ja Miehikkälän jälkeen neljäs kunta, josta afrikkalaista sikaruttoa on löydetty.

    Ruokavirasto ei ole myöskään saanut vielä tietoa siitä, onko Pyhtäältä aiemmin tällä viikolla löytyneestä kuolleesta villisiasta löytynyt afrikkalaista sikaruttoa, kertoo Etelä-Saimaa.

    Pyhtäältä on aiemmin löydetty yksi kuollut villisika, josta afrikkalaista sikaruttoa tavattiin.

    Kaakonkulma: Kuolleita villisikoja löytyi nyt myös Ylämaalta – Kaakonkulman tietojen mukaan raatoja oli neljä

    Etelä-Saimaa: Kuolleita villisikoja löytyi nyt myös Lappeenrannasta Ylämaalta – Tiettävästi raatoja oli neljä

    Lisää aiheesta
    • Miehikkälä on Virolahden naapurikunta. Se kuuluu taudille määriteltyyn tartuntavyöhykkeeseen ja osa siitä on niin sanottua ydinaluetta.

      Eläintaudit | Afrikkalaista sikaruttoa löytynyt uudesta kunnasta

    • Kyseessä on 38:s Suomesta löytynyt tartunnan saanut villisika. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.

      Eläintaudit | Ruokavirasto: Miehikkälän uusi ruttosika ei aiheuta nyt lisätoimia

    • Afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi on perustettu tartuntavyöhyöhyke. ASF ei tartu ihmisiin.

      Eläintaudit | Pyhtään ja Virolahden ASF-virus samaa alkuperää

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    villisika
    Ruokavirasto
    Ylämaa
    Lappeenranta
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle