• Lahjahieho nostaa malawilaisia köyhyydestä

    Jerseylehmä tyypillisessä malawilaisessa karjasuojassa. Leena Lähteenmäki
    Jerseylehmä tyypillisessä malawilaisessa karjasuojassa. Leena Lähteenmäki Kuva: Viestilehtien arkisto
    Maatalous
    15.2.201315:00
    MT toimitus

    MALAWI

    Itäafrikkalainen Malawi on Afrikan pienimpiä valtioita ja kuuluu maailman kymmenen köyhimmän maan joukkoon. Lehmän omistaminen on malawilaisviljelijälle lähes kultakaivos.

    Moni perhe on päässyt karjankasvatuksen alkuun kansainvälisen ”Passing on the gift” eli ojenna lahja -ohjelman avulla. Suomessa vastaava järjestelmä on 4H-järjestön ketjuvasikka-toiminta.

    Malawin lahjahieho-ohjelmaan mukaan pääsevä viljelijäperhe saa ensimmäisen hiehonsa ilmaiseksi. Perhe siemennyttää sen ja kasvattaa lypsylehmäksi.

    Kun ensimmäinen lehmävasikka syntyy, se annetaan hiehona seuraavalle viljelijäperheelle. Näin perinne jatkuu ja yhä useamman perheen elintaso nousee.

    Lehmän avulla moni perhe on voinut lähettää lapsensa kouluun, rakentaa talon, syödä useamman aterian päivässä tai avata oman pankkitilin.

    Suomalainen Milla Gustafsson työskentelee VSO-vapaaehtoisena Malawin karjatalouden ja maidontuotannon kehittämistyössä.

    VSO (Voluntary Services Overseas) on maailmanlaajuinen kehitysapuun keskittyvä organisaatio, joka toimii 41 maassa. Järjestöllä ei ole kohdemaissa omia projekteja, vaan vapaaehtoiset työskentelevät olemassa olevien paikallisten hankkeiden ja organisaatioiden osana. Gustafssonin työnantaja on MDFA, Malawin pohjoisen alueen maidontuottajien järjestö.

    Yksi Gustafssonin tehtävistä on arvioida ja valita viljelijöitä lahjahieho-ohjelmaan. Tehtävä ei ole helppo, sillä lehmää odottavia viljelijäperheitä on paljon enemmän kuin lehmiä.

    Arvioinnissa otetaan huomioon viljelijän elämäntilanne ja henkilökohtaiset valmiudet huolehtia lehmästä.

    Lisäksi arvioidaan karjasuoja eli khola.

    Kholalle asetetut vaatimukset saattavat tuntua suomalaisille itsestäänselvyyksiltä. Afrikkalaiselle viljelijälle, jolla ei ole koskaan ollut lehmää, asiat pitää opettaa alusta alkaen.

    Kholan pitää olla valmis ennen hiehon saapumista. Siinä tulee olla kunnollinen alusta, asianmukainen ruokinta- ja juomapaikka, seinällinen ja katollinen osa, tila syntyvälle vasikalle, lypsy- ja makuupaikka sekä jaloittelutarha.

    Rehua pitää ennen hiehon tuloa olla kasvamassa yli aarin alalla, ja sille pitää olla riittävän kokoinen ja kuiva varasto.

    Kun kaikki vaatimukset on täytetty, viljelijä lähetetään viikon koulutukseen Lilongwessa sijaitsevalle Kateten maatilalle. Siellä hän oppii lehmän hoitoa, lypsämistä ja maidon käsittelyä.

    Malawissa on Passing on the gift -ohjelman rinnalla kehitetty reilun kymmenen vuoden aikana toimiva keinosiemennysjärjestelmä. Siementäjät kulkevat kylissä polkupyörällä pieni typpisäiliö hihnoilla selkään kiinnitettynä.

    Lehmien saaminen tiineeksi on kuitenkin hankalaa. Tähän haasteeseen Gustafsson on vastannut kehittämällä viljelijöille kiimakoulutuksia.

    Koulutukseen kuuluu kiimakalenterin käyttö ja järjestelmällinen kiimojen seuranta. Kiiman merkkejä kerrataan ja kiimalimaa havainnollistetaan aloe vera -kasvin lehdestä valuvan nesteen avulla.

    LEENA LÄHTEENMÄKI

    Lisää aiheesta englanninkielisessä blogissa Moo Moo Malawi:

    milgus.blogspot.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Malawi
    lahjahieho
    karjankasvatus
    kehitysyhteistyö
    Passing on the Gift
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle