• ATL: Ruotsin viljasato kasvaa roimasti – ennuste lupaa 25 prosentin kasvua viime vuoteen verrattuna

    Ruotsin viljasato näyttää nousevan tänä vuonna 5,4 miljoonaan tonniin, mikä on 1,1 miljoonaa tonnia enemmän kuin viime vuonna, Ruotsin maatalousviraston ennustaa.
    Ruotsissa meneillään olevan sadonkorjuukausi näyttää sadon osalta hyvältä, kuvituskuvassa puidaan ohraa Suomessa.
    Ruotsissa meneillään olevan sadonkorjuukausi näyttää sadon osalta hyvältä, kuvituskuvassa puidaan ohraa Suomessa. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    16.8.202414:00
    Juho Hannuksela

    Ruotsin maatalousvirasto ennustaa satotason nousevan viime vuodesta jopa 25 prosenttia, kertoo ruotsalaismedia ATL uutisessaan.

    Kasvu on linjassa Lantmannenin aikaisemman julkaiseman ennusteen kanssa, joka ennusti kuluvalle vuodelle 5,4 miljoonan tonnin viljasatoa. Tämä tarkoittaa, että sato jää prosentin viimeisten viiden vuoden keskiarvoa pienemmäksi, Ruotsin maatalousvirasto linjaa ATL:n mukaan.

    "Se on viimeisten viiden vuoden keskiarvon tasolla ja 25 prosenttia suurempi kuin viime vuoden sato, joka oli yksi 2000-luvun alhaisimmista", kirjoittaa Ruotsin maataloushallitus lehdistötiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsin ruissato kasvoi 16 prosenttia. Satoa korjattiin talteen 144 000 tonnia. Kuvan puimuri pui viljaa suomalaisella ruispellolla.

      Kasvintuotanto | Ruotsin viljasato pienin sitten katovuoden 2018

    Suurin sato on tulossa syysvehnästä, jonka osuus viljan kokonaissadosta on hieman yli puolet. Sadon sadon arvioidaan kasvavan 3 prosenttia yhteensä 2,7 miljoonaan tonniin keskisadon ollessa 6 510 kiloa hehtaarilta.

    Syysvehnän hehtaarisato kasvaa siis 13 prosenttia viime vuoteen verrattuna, mutta on silti 6 prosenttia alhaisempi kuin viimeisen viiden vuoden keskiarvo, ATL kirjoittaa.

    Kevätohran sadosta ennustetaan vehnän jälkeen toiseksi suurinta 1,2 miljoonalla tonnilla ja kaurasta kolmanneksi suurinta 800 000 tonnin sadolla.

    Kaurasato näyttää ennusteen mukaan kasvavan peräti 72 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

    Samalla rypsin ja naurissadon näyttää laskevan 7 prosenttia 280 000 tonniin.

    ATL: Jordbruksverket ser 25 procent större skörd i år

    Lisää aiheesta
    • Venäjän vehnäsato ei yllä viime vuoden huippuun. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Maailman viljasadosta ennustetaan ennätyssuurta — helteistä huolimatta

      Tilaajalle
    • Kylvöjä on tehty kotimaassa monin paikoin erinomaisessa säässä. Huoli kuivuudesta on kuitenkin herännyt, kun sateita ei juuri sääennusteissa näy.

      Maatalous | Sääennusteet heiluttavat viljamarkkinaa nyt herkästi – vaikka maailmalla korjattaisiin ennätyssato, kulutus ylittää sen

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia