• Keskustaedustajat: WWF:n lihaopas vääristelee eikä kerro koko totuutta

    Osa elintarvikkeeksi valmistetuista soijatuotteistakin on epäeettisiä.
    Pelkkä eläinperäisten tuotteiden välttely itsessään ei tee ruoasta eettistä tai ekologista.
    Pelkkä eläinperäisten tuotteiden välttely itsessään ei tee ruoasta eettistä tai ekologista. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    7.2.201717:15
    Jarmo Palokallio

    Keskustan maa- ja metsätalousvaliokunnan kansanedustajat Pertti Hakanen, Mikko Kärnä ja Eerikki Viljanen antavat WWF:n julkistamalle lihaoppaalle ruusuja ja risuja. Kansanedustajat analysoivat lihaopasta yhteisblogissaan.

    "WWF:n lihaopas pyrkii ohjaamaan kuluttajia tekemään ympäristön kannalta parempia ruokavalintoja. Oppaassa on paljon hyvää ja sen pääviesti on, että syödään vähemmän, mutta parempaa lihaa ja oppaan suositukset korostavat aivan oikein kotimaisen lihan vahvuuksia verrattuna ulkolaiseen. Valitettavasti osa kotimaisista tuotteista on päätynyt perusteetta välteltävien listalle."

    Kansanedustajat pitävät myös erikoisena, että kasviproteiinin osalta opas ei tee eroa ulkomaisen ja kotimaisen tai eettisen ja epäeettisen välillä.

    "Rehellisyyden nimissä olisi tullut todeta, että myös ihmisravinnoksi valmistetaan soijatuotteita, joita ei ole tuotettu kestävästi. Opas jättää myös huomiotta, että suomalaiset siat ja broilerit syövät huomattavan vähän soijarehua suhteessa verrokkimaihin. Tämänkin korvaamiseen muilla proteiininlähteillä kannattaa panostaa, mutta ongelmaa ei tulisi suurennella kuten WWF tekee."

    Huutia saa myös WWF:n näkemys riistasta ja metsästyksestä.

    "Toisin kuin WWF väittää, Suomessa ei metsästetä uhanalaisia sorsalajeja ja myös metsäkanalintujen metsästys mitoitetaan niiden luontaisten kannanvaihteluiden mukaisesti. Kestävästi pyydettyä riistaa taas voi syödä hyvällä omallatunnolla vaikka joka aterialla."

    Kansanedustajat korostavat, että WWF:n oppaan peruslähtökohta on hyvä, mutta siitä välittyy tietynlainen ideologinen tendenssi ohjata ihmisiä kasvisravintoon.

    "Pelkkä eläinperäisten tuotteiden välttely itsessään ei tee ruoasta eettistä tai ekologista. Aivan kuten lihallakin, myös kasviksilla on eroja. Oppaan olisi toivonut tarkastelevan suomalaisen lihanympäristöhyötyjä, antibioottivapautta ja lihan ”elinkaarimallia” hivenen laajemmin. Suomalaisesta lihasta ja riistasta kannattaa olla ylpeitä ja niitä voi syödä hyvällä omallatunnolla. Tärkeintä on nyt viestiä suomalaisille, että syömme suomessa ennen kaikkea liikaa ulkolaista lihaa, joka on tuotettu menetelmillä, jotka eivät ole Suomessa laillisia."

    WWF:n lihaopas.

    Artikkelin aiheet
    WWF
    lihaopas
    elintarvikkeet
    suomalainen liha
    ympäristö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle