• Linja-autoliitto pelkää paikallisvuorojen puolesta

    Yli 25 000 bussivuoron sopimukset päättyvät vuoden päästä. Linja-autoliitto pelkää, että viranomaiset ostavat alueellisia kokonaisuuksia, jolloin verkosto pirstaloituu
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    18.6.201318:00
    MT toimitus

    25 000–30 000 bussivuoron sopimukset loppuvat, kun suuri osa maan linja-autoliikenteestä siirtyy vuoden päästä viranomaisten vastuulle. Kaupunkiseutuviranomaisten, kuntien ja elykeskusten tehtävä on suunnitella reitit ja aikataulut sekä kilpailuttaa bussiliikenne.

    Linja-autoliitto pelkää, että viranomaiset ostavat alueellisia kokonaisuuksia, jolloin verkosto pirstaloituu. Sen mukaan riskinä on, että pikkupaikkakuntalaisille tärkeitä vuoroja jää ajamatta.

    ”Ajamme nyt satojatuhansia kannattamattomia kilometrejä, koska jossain muualla on liikennettä, jonka lipputulot mahdollistavat sen”, Ventoniemi Oy:n toimitusjohtaja Juhani Puro sanoo.

    Liitto vaatii siirtymään vähintään kahden vuoden lisäaikaa.

    Artikkelin aiheet
    Linja-autoliitto
    bussiliikenne
    liikennesopimukset
    paikallisliikenne
    viranomaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle