Suomalaisten nuorten äänenä Brysselissä toimiva Kevin Lillhonga luottaa leipätyössään vanhoihin John Deereihin

Kevin Lillhonga vilkaisee pihan suuntaan puhuessaan koneista. Pihalla seisovat vanhat John Deeret, rehukalusto ja puimuri. Niiden parissa hän on viettänyt käytännössä koko elämänsä. Maatalous ei tullut hänelle vaihtoehtona muiden joukossa, vaan suunta oli selvä jo varhain.

“Pienestä pojasta asti tiesin, että tätä haluan tehdä.”

Kokkolalainen Lillhonga kuuluu siihen yhä pienenevään joukkoon nuoria, jotka eivät lähteneet maaseudulta pois, vaan jäivät rakentamaan tulevaisuuttaan kotiseudulleen.

Perheen tila pyörii nykyisin kolmen ihmisen voimin. Eläimistä luovuttiin jo vuonna 2002, mutta työ ei ole vähentynyt. Tilalla viljellään ohraa, kauraa, rapsia ja timotein siementä sekä tehdään urakointia muille tiloille.

Kevin Lillhonga on nuori viljelijä, joka edustaa suomea eurooppalaisten nuorten viljelijöiden kattojärjestössä. Kuva: Tomi Hirvinen

Vuodenajat rytmittävät työn tarkasti. Kesällä päivät kuluvat rehunteossa ja silppurin ratissa, keväällä kylvöjen valmisteluissa ja syksyllä puinneissa. Talvella töitä riittää esimerkiksi ojituksissa ja lentokentän talvikunnossapidossa.

“Traktorissa tulee kyllä istuttua aika paljon.”

Kaikista mieluisimpia ovat juuri ne hetket, jolloin koneet liikkuvat pellolla ja ihmiset tekevät yhdessä töitä. Erityisesti rehunteossa häntä vetää puoleensa työn yhteisöllisyys.

Koneiden toimivuus on urakoinnissa tärkeää. Lillhonga käyttääkin tilallaan paljon aikaa konehuoltoon. Kuva: Tomi Hirvinen

“Rehunajo on mukavaa, kun on paljon tuttuja kärrymiehiä. Siinä on hyvä kaveripiiri ympärillä ja yhdessä tehdään hommaa.”

Sama yhteisöllisyys jatkuu myös työpäivien ulkopuolella.

”Samat henkilöt, joiden kanssa puhut puhelimessa koko päivän, ovat mukana muulloinkin: viikonloppuna mennään vaikka saunaan tai festareille yhdessä.”

Erityisen paljon Keviniä kiinnostavat koneet. Se näkyy myös tilan filosofiassa. Kaikki tilan kuusi traktoria ovat John Deerejä, ja vanhimmat niistä ovat vuosimallia 1988. Tilalla uskotaan siihen, että vanhoja koneita kannattaa huoltaa hyvin ja käyttää mahdollisimman pitkään.

Lillhongalle kyse ei ole vain rahasta vaan myös tunteesta. Vanhoissa koneissa on hänen mukaansa oikea tuntuma, jota uusista ei aina löydy. ”Kaikki koitetaan korjata, ennemmin kuin vaihdetaan.”

Lillhongan tilalle luotetaan John Deeren vanhempaan tuotantoon. Osaan traktoreista on asennettu myös ISOBUS- järjestelmä. Kuva: Tomi Hirvinen

Koneiden kanssa sattuu silti kaikenlaista. Kuvien ottamisen jälkeen samana iltana silppurista irtosi torvi kesken työn. Tällä viikolla Lillhonga korjaa siitä kiinnityksen murtunutta pulttia.

Ajattelussa näkyy vahvasti käytännöllisyys. Uuden traktorin sijaan rahaa halutaan käyttää esimerkiksi työkoneisiin ja teknologiaan, jotka säästävät kustannuksia ja parantavat työn jälkeä.

“Ei tästä rikastu, mutta jos tällä saa leivän pöytään ja pystyy elämään maaseudulla, niin onhan tämä hieno homma.”

Nuoria viljelijöitä on alueella vähän. Se huolestuttaa Lillhongaa. Hänen mukaansa moni arvostaa maaseutua ja maataloutta ajatuksena, mutta harva haluaa ottaa vastaan siihen liittyvän vastuun, taloudellisen riskin ja ympärivuorokautisen työn. Hän toivoo, että päättäjät rohkaisisivat ja mahdollistaisivat paremmin nuorten pääsyn alalle.

Rehunteko onnistui aurinkoisessa säässä mainiosti. Kuva: Tomi Hirvinen

Juuri siksi hän lähti mukaan järjestötoimintaan. Tie vei ensin ruotsinkielisen tuottajajärjestö SLC:n nuorisovaliokuntaan. Sieltä häntä ehdotettiin mukaan CEJAn, eurooppalaisten nuorten viljelijöiden kattojärjestöön, joka toimii nuorten tuottajien äänenä EU:ssa.

Nykyisin Lillhonga on järjestön varapuheenjohtaja ja osallistuu Brysselissä käytäviin keskusteluihin muun muassa maatalouspolitiikasta ja nuorten viljelijöiden asemasta Euroopassa.

“Brysselissä oli kiinnostavaa tavata ihmisiä eri puolilta Eurooppaa ja kuulla aiheista, joita ei ollut aiemmin tullut edes ajatelleeksi – esimerkiksi siitä, miten EU käytännössä toimii.”

CEJAssa ajankohtaista on ollut EU:n komission suunnitelma siitä, että vuonna 2040 tuottajista 24 prosenttia olisi nuoria, eli alle 40-vuotiaita. Nykyään luku on Lillhongan mukaan 12 prosenttia.

Brysselin kokoukset ja kansainväliset seminaarit ovat vieneet miestä ympäri Eurooppaa ja avanneet näkymän siihen, miten erilaisissa oloissa viljelijät eri maissa toimivat.

Erityisesti hän on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka erilaisia taloudelliset tukirakenteet ovat. Suomessa esimerkiksi lomitus- ja eläkejärjestelmät ovat hänen mukaansa asioita, joita monessa Euroopan maassa ei käytännössä ole lainkaan.

Samalla hän on huomannut myös eroja maaseudun kulttuurissa. Italiassa kyläläiset kokoontuvat hänen mukaansa yhä yhteisiin tapahtumiin ja ostavat tuotteita lähitiloilta aivan eri tavalla kuin Suomessa.

“Tuntuu, että siellä maaseutu on vahvempi osa ihmisten arkea ja yhteisöllisyyttä kuin Suomessa”, hän huomauttaa.

Kevin Lillhonga toivoo, että yhä useampi nuori näkisi maatalouden varteenotettavana tulevaisuuden ammattina. Kuva: Tomi Hirvinen

Euroopan-matkat ovat näyttäneet myös maatalouden ongelmat läheltä. Etelä-Euroopan kuivuus, metsäpalot ja tilojen lopettaminen huolestuttavat.

“Jos kukaan ei enää hoida maata, pusikot kasvavat ja riskit samalla.”

Lillhongan mielestä Euroopan pitäisi tehdä enemmän sen eteen, että tilat siirtyisivät nuorille ajoissa ja hallitusti.

“Kuka viljelee 20 vuoden päästä? Se on se iso kysymys.”

Vaikka nykyinen tilanne on monelle viljelijälle vaikea, hän suhtautuu tulevaisuuteen silti optimistisesti.

“Minulla on sellainen fiilis, että tämä kääntyy vielä parempaan.”

Puhe palaa lopulta jälleen koneisiin, peltoihin ja syksyyn valmistautumiseen. Pian puimuri otetaan ulos hallista huoltoa varten, ja uusi sesonki alkaa taas.

Kuvassa syyspuintia odottavat viljat. 

Haastattelun lopuksi katsastamme vielä yhdessä hänen viljelyksiään, jotka ovat onnistuneet erinomaisesti.

”Oman työn jäljen näkeminen palkitsee.”

Silppuria ajaessa joutuu katsomaan paljon taaksepäin, ja pitkien työpäivien jälkeen niska on usein kipeä. Kuva: Tomi Hirvinen

John Deeret rehunteossa. Kuva: Tomi Hirvinen