• Tuottajan maitotili ei pullistu tukkuhinnan nostosta

    Tuottajat eivät hyödy senttiäkään, vaikka Valio nostaa tukkumaidon hintaa 30 prosenttia helmikuun alussa ja kilpailijat todennäköisesti seuraavat.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    11.1.201306:00
    MT toimitus

    Tuottajahinnan korotuksia ei ole luvassa, mutta ”yritämme sinnitellä nykyisellä hinnalla tämän vuoden”, sanoo toimitusjohtaja Pekka Laaksonen Valiolta.

    Kilpailuvirasto puuttui Valion hinnoitteluun joulun alla ja vaati yhtiölle jättimäistä 70 miljoonan euron sakkoa määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

    Laaksonen katsoo, että viranomaisen määräämästä hintasäännöstelystä kärsii kuluttaja ja viime kädessä myös maidontuottaja.

    ”Kun tuontimaito syrjäyttää suomalaista, joudumme myymään oman maitomme ulkomaille vielä halvemmilla hinnoilla, mitä olemme saaneet tähän asti kotimaasta.”

    Ylijohtaja Timo Mattila Kilpailuvirastosta ei ota kantaa siihen, ovatko Valion toimet oikeansuuntaisia tai riittäviä. Tilannetta seurataan.

    Vaihtoehdot ovat vähissä. Meijeriyhtiö voi nostaa tukkuhintaa tai laskea tuottajahintaa.

    ”Tuottajahintaan emme halunneet kajota”, Laaksonen sanoo.

    Kuluttaja tunteen korotukset heti helmikuun alussa kukkarossaan. Tukkuhinta nousee niin paljon, että se tulee ilman muuta näkymään hyllyhinnoissa, sanoo valikoimajohtaja Ilkka Alarotu SOK:sta. Ruokakesko on samoilla linjoilla.

    VEIKKO NIITTYMAA

    TIINA TAIPALE

    Artikkelin aiheet
    Valio
    maidon hinta
    Kilpailuvirasto
    tuottajahinta
    tukkuhinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle