• Kuhan uistelukausi nyt parhaimmillaan

    Kuhan vetouistelukausi on nyt parhaimmillaan. Auringonlaskun aikoihin kuha iskee vieheeseen pintavedestä.
    Kuva: Reijo Vesterinen
    Maatalous
    24.7.201410:21
    MT toimitus

    Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön (SVK) mukaan kuhakannat ovat vahvistuneet. Valkolihaista petokalaa tapaa lähes koko Suomesta pohjoisen Lapin järviä lukuunottamatta.

    Kesähelteellä kuhan tavoittaa parhaiten uistelemalla iltaisin pinnan läheisyydestä. Parasta ottiaikaa ovat auringonlaskun tunnit.

    Kuhaa voi uistella myös päivällä, mutta silloin vieheet kannattaa painottaa uimaan syvemmissä vesikerroksissa.

    Kuha ei ole varsinainen parvikala, mutta niitä voi kerääntyä samalle alueelle useita. Ottihetken osuessa kohdalle saalista voi tulla paljonkin. SVK toivoo kalastajilta malttia. Kuhakaan ei parane pakastimessa, maukkainta se on tuoreena.

    Kuha tainnutetaan heti veneeseen oton jälkeen kopauttamalla päähän silmien tasalle esimerkiksi puukalikalla.

    Tainnutetusta kalasta veri lasketaan katkaisemalla vatsapuolelta kiduksia ja kalan rintaa yhdistävä silta.

    Verestetty kuha laitetaan viileään paikkaan. Kylmälaukku, jossa on ”kylmäkalleja”, kelpaa lyhytaikaiseen säilytykseen, ellei kalastajalla ole jäähilettä.

    Kuhan lakisääteinen alamitta on 37 senttiä. Monet kalastusalueet ovat nostaneet alamitan esimerkiksi 40 senttiin.

    Uistellen kalastavan 18–64-vuotiaan pitää maksaa kalastuksenhoitomaksu sekä lääni- tai vesialuekohtainen viehelupa. Käytettäessä useampaa kuin yhtä viehettä, kaikkien tulee lunastaa kalastusoikeuden haltijan lupa, SVK muistuttaa.

    Artikkelin aiheet
    kuha
    kalastus
    uistelu
    vapaa-ajankalastus
    SVK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle