
Haapavetisen Matti Aholan silmäterä on hänen kanssaan samaa vuosimallia oleva, vuoden 1965 David Brown 880.
”Taavetti”, kuten mies traktoriaan kutsuu, ostettiin Aholan muistelmien mukaan hänen kotitilalleen mahdollisesti vuonna 1975.
Varmatoiminen ja alkuperäiskuntoinen kone toimii edelleen tilan neljäntenä traktorina.
Taavetin tehtäviin kuuluu muun muassa lietepumpun pyöritys, aitapaalujen kuljetus, juomaveden vienti laitumelle sekä perunapellon kyntäminen.
”Taavetti on sitkeä ja uskollinen palvelija”, Ahola kertoo luottotraktoristaan.
Kunnoltaan traktori on miehen mukaan ”alkuperäisiskussa”, ja eteen tulevien vikojen korjaus sujuu häneltä itseltään.
”Käyn mielelläni sen kanssa ajamalla joka kesä esimerkiksi Oulaisten konepäivillä, jonne kotoamme kertyy matkaa noin 40 kilometriä”, Ahola sanoo.
Taavetin vakiopaikka Oulaisissa on muiden David Brown-traktoreiden rivissä.
Aholalla liittyy Taavettiin myös paljon muistoja lapsuusajoista lähtien, joista päällimmäisenä nousee mieleen eräs puunhakureissu isän kanssa.
”Lapsena kävimme kevättalvella hakemassa isäni kanssa polttopuita metsästämme Ristisenselältä, jonne kotoa oli matkaa noin 15 kilometriä. Lähdimme aikaisin aamulla vähin eväin, koska tarkoitus oli palata kotiin ajoissa”, Ahola aloittaa tarinan.
”Päivä kuitenkin venyi iltaan ja kolmen kilometrin päässä kodista Taavetti teki lakon. Syynä pysähtymiseen oli loppunut polttoaine, jota haettiin jalkaisin kotoa, että saatiin reissu päätökseen”, Ahola jatkaa.
”Taavetti on yksi perheenjäsen ja tunteeni siihen ovat sen mukaiset.En antaisi Taavettia mistään hinnasta pois”, Ahola kertoo suhteestaan traktoriin.
Juttu on osa MT:n Rakkain traktorini -sarjaa, jossa kerromme lukijoidemme tarinoita traktoreiden takaa.