• Rastaat pilaavat suuren osan sadosta

    Maatalous
    31.7.201516:00
    MT toimitus

    SUONENJOKI (MT)

    Räkättirastaat nokkivat jopa puolet sadosta. Vasta kun mustikat kypsyvät, linnut lähtevät metsiin.

    Keväällä rastaat syövät matoja. Kypsät mansikat maistuvat vielä paremmin.

    Rastas nokkaisee marjasta vain suupalan. Marja on kuitenkin käyttökelvoton.

    Tänä kesänä Vesa Koskinen Suonenjoelta punnitsi ensimmäisen poimintakerran kaikki mansikat. Rastaan nokkaisemia marjoja oli sadosta puolet.

    Vuonna 2004 tehtiin koepoiminta kahdelta suonenjokelaiselta mansikkatilalta. Rastaiden vioittamien marjojen osuus sadosta oli 26–39 prosenttia.

    Linnut tottuvat tuulessa pyöriviin pelätinpalloihin ja välkkyviin nauhoihin. Verkot eivät toimi isoilla viljelmillä.

    Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys hakee rastaiden ampumisluvat keskitetysti.

    ”Yksi mies saa olla koko ajan ampumassa haulikolla, eikä pärjää”, suonenjokelainen Juha Nenonen kertoo.

    ”Olemme kokeilleet vaikka mitä. Meillä on ollut kaasutykki ja petolintujen ääniä matkiva laite, kumpikaan ei tehonnut.”

    Rea Peltola

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rastaat
    mansikat
    Suonenjoki
    marjanviljely
    sadonmenetys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle