• Kekkilä-BVB teki ison aluevaltauksen Saksassa: Osti kasvualustatehtaan

    Neovan toimitusjohtaja Vesa Tempakan mukaan tavoitteena on saattaa kauppa loppuun ensi vuoden alussa.
    Kekkilä-BVB Oy valmistaa kasvualustoja. Arkistokuva.
    Kekkilä-BVB Oy valmistaa kasvualustoja. Arkistokuva. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous
    14.12.202122:13
    Tuulikki Viilo

    Kekkilä-BVB Oy on tehnyt merkittävän aluevaltauksen kasvualustamarkkinoilla Saksassa.

    Se allekirjoitti sopimuksen saksalaisen Brill Substraten ja Brill Papenburg Logisticsn ostamisesta. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto on runsaat 25 miljoonaa euroa.

    Kekkilä-BVB on suomalaisen Neova Oy:n, eli entisen Vapo Oy:n tytäryhtiö.

    Ostettavaan kokonaisuuteen kuuluu kasvualustatehdas sekä oma satama ja terminaalialue Ems-joen varrella. Kasvualustoja valmistetaan Keski-Euroopan markkinoille. Brill Substraten omistaa myös 50 prosenttia Italiassa toimivasta kasvualustatehtaasta.

    Neovan toimitusjohtaja Vesa Tempakan mukaan tavoitteena on saattaa kauppa loppuun ensi vuoden alussa. ”Valitsimme Neovan keskeiseksi strategiseksi liiketoiminta-alueeksi vuonna 2018 kansainväliset kasvualustamarkkinat ja niillä kasvamisen”, Tempakka sanoo yhtiön tiedotteessa.

    Vuoden 2021 Neovan Grow&Care-divisioonan liikevaihto on noin 350 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 600 henkilöä.

    ”Näillä luvuilla olemme alan johtava yritys Euroopassa. Nyt tehtävällä kaupalla vahvistamme jalansijaamme Euroopan suurilla markkinoilla Saksassa, Italiassa ja Ranskassa.”

    Artikkelin aiheet
    Kekkilä-BVB
    yrityskauppa
    Neova
    Saksa
    kasvualusta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle