• Mehupurkki pyydysmerkkinä voi tuoda sakot

    Metsähallituksen kalastuksenvalvojat jakelevat tulevana kesänä entistä herkemmin kalastajille huomautuksia ja sakkoja puutteellisista pyydysmerkeistä.
    Vesiliikennealueella katiskan merkiksi ei riitä mehupurkki tai vastaava, vaan pyydykset pitää merkitä hyvin näkyvillä lipuilla.
    Vesiliikennealueella katiskan merkiksi ei riitä mehupurkki tai vastaava, vaan pyydykset pitää merkitä hyvin näkyvillä lipuilla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    7.5.201511:43
    MT toimitus

    Laittomista pyydyksistä kirjoitetaan tapauskohtaisesti sakko. Puutteellisesta merkinnästä ei myöskään enää selviä huomautuksella, kertoo Metsähallitus.

    Kalastuksenvalvojat voivat ottaa talteen pyydykset, joissa ei ole yhteystietoja tai heijastinta.

    Esimerkiksi verkkoja tai katiskoita ei enää voi vesiliikennealueella merkitä tyhjillä mehupurkeilla tai vastaavilla.

    Kalastuslaki tiukentui jo huhtikuussa 2012, minkä jälkeen pyydykset on tullut merkitä tarkemmin.

    "Yleisin puute on, että pyydysten merkitsemisestä puuttuvat kalastajan yhteystiedot", Metsähallituksen erätarkastaja Tommi Suonpää sanoo.

    Metsähallituksen erävalvontaraportin mukaan pyydysten merkitsemisen laiminlyönti oli vuonna 2014 yleisin kalastusrike.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    kalastuslaki
    pyydysmerkinnät
    kalastusrikkeet
    valvonta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle