• KoneagriaTampereellavuonna 2015

    Maatalous
    17.10.201416:00
    Jukka Lehtinen

    Vuoden 2015 Koneagria-näyttely järjestetään viikolla 41 Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa.

    Näyttely painottuu kasvintuotantoon ja yksimahaisiin. Tämän vuoden pääyhteistyökumppanit jatkavat myös ensi vuoden näyttelyssä.

    ”Meille on välttämätöntä olla esillä messutapahtumassa joka vuosi”, Turun Konekeskuksen ja Konefarmin myyntijohtaja Vesa Tyykilä sanoo.

    ”Uudistettu näyttelykonsepti, jonka mukaan Jyväskylä ja Tampere vuorottelevat, huomioi hyvin maatalouden eri tuotantosuunnat ja tuottajien maantieteellisen sijainnin”, K-maatalouden markkinointipäällikkö Matti Karlsson kertoo.

    Myös kesänäyttelyiden rytmitys eri tuotantoalueille puoltaa Karlssonin mukaan Tamperetta vuoden 2015 syysnäyttelyn paikkana.

    Vuoden 2016 Koneagria järjestetään viikolla 41 Jyväskylässä. Näyttely painottuu nurmi- ja karjatalouteen.

    JUKKA LEHTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    KoneAgria
    maatalous
    Tampere
    messut
    kasvintuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle