• Veteraanitraktorit vetivät yleisöä Vuolenkoskelle

    Kyläläisten talkoovoimin järjestetty Veteraanitraktorien Vetokisat keräsi aurinkoiseen lauantaipäivään 2 400 katsojaa ja liki 60 vanhaa traktoria.
    Kuva: Mirka Lehtinen
    Maatalous
    28.7.201418:20
    MT toimitus

    IITTI (MT)

    Iitissä Vuolenkosken kylän urheilukentällä oli lauantaina kuuma tunnelma.

    Liki 60 veteraanitraktoria selvitti keskinäistä paremmuusjärjestystä Veteraanitraktorien Vetokisoissa, jossa vedettiin traktorin painon mukaan määräytyvää vetokärryä mahdollisimman pitkälle.

    Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa.

    ”Ensimmäiset Vetokisat olivat toissavuonna. Idea lähti kylällä Lehtisen Sepolta , siitä ruvettiin sitten porukalla toteuttamaan”, Vuolenkosken maaseutuseuran puheenjohtaja Ismo Kilkkilä kertoo.

    Tapahtuma pyöri täysin talkoovoimin. Kyläläiset ovat tehneet itse myös kaksi vanhoille traktoreille sopivaa vetokärryä kisaa varten.

    Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Vuolenkosken maaseutuseura, urheiluseura Pohjois-Iitin Kiri ja Vuolenkosken maaseutunaiset.

    Paikalle Hyvinkäältä asti

    Tapahtuma keräsi kentän laidalle pystytettyihin katsomoihin 2 400 vanhoista traktoreista kiinnostunutta katsojaa.

    ”Viimeksi lippuja myytiin 1 400, joten suosio on noussut vaikka markkinointi on ollut maltillista”, Kilkkilä kertoo.

    Vetokoneiksi kelpuutettiin vuoden 1974 tai sitä vanhemmat traktorit.

    Vetäjiä oli mukana pääosin lähialueelta, mutta paikalle tultiin myös kauempaa.

    ”Yksi traktori tuli Hyvinkäältä asti ajamalla, yhteen suuntaan matka kesti kolmisen tuntia”, Kilkkilä kertoo.

    Vetäjien kesken leikkimieliseen kisaan suhtauduttiin asiaan kuuluvalla vakavuudella. Koneita ei säästelty, vaan viimeisetkin hevosvoimat otettiin käyttöön.

    Talkoilla tapahtumaksi

    Vetokisat on vireän kylätoiminnan malliesimerkki.

    Vuolenkoskella on alle 500 vakituista asukasta, mutta tapahtuman tekoon osallistui yli sata talkoolaista.

    Talkooporukassa oli järjestävien seurojen lisäksi kylän asukkaita, kuten Vuolenkosken tapahtumissa aina, kylältä kerrotaan.

    ”Talkoilemassa oli paljon myös kylän nuoria, ei pelkästään varttuneempaa väkeä”, Kilkkilä sanoo.

    Vaikka Vetokisoilla on myös taloudellista merkitystä alueen seuroille ja yhdistyksille, se ei ole tapahtuman päätarkoitus.

    ”Tapahtumalla luodaan ennen kaikkea positiivista mieltä kylälle. Samalla tehdään kylää tunnetuksi ja maalta asuinpaikkaa hakevat huomaavat, että tämä ei ole uinuva kylä, vaan tekemistä riittää”, Kilkkilä päättää.

    Vetokisan tulokset ovat nähtävissä osoitteessa www.vuolenkoski.fi

    Artikkelin aiheet
    veteraanitraktorit
    Vuolenkoski
    talkootyö
    maaseutuseura
    tapahtumat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle