

Tässäpä liikeidea! Paikka, josta harrastekanalasta kiinnostunut saa kerralla kanalauman kukkoineen, rehut ja kuivikkeet, ruoka- ja juoma-automaatit ja vielä koulutuksenkin!
Pakko lähteä katsomaan, mistä on kyse.
Ellun kanat ja munat -yritys sijaitsee Kallion sukutilalla Salon Raatalassa. Pihaan ajavan katse osuu ensin ”Varokaa vihaista koiraa” -kylttiin ja sitten innosta ja ystävällisyydestä tärisevään vahtikoiraan.
Kohta kanalasta astelee paikan pomo, Ellu eli Elina Lindström. Koulutukseltaan puutarhuri mutta nykyään täysipäiväinen kana-alan yrittäjä, joka työllistää 1–3 ulkopuolista.
Lindström hankki ensimmäiset 19 untuvikkoaan vuonna 2009, ihan vain harrastukseksi. Käsistähän se lähti: pian oli hankittava hautomakone, kun harrastekanoille oli koko ajan enemmän kysyntää.
Tällä hetkellä kanoja on 450 ja kukkoja 70.
Keväällä iso osa lähtee pikku parvina uusille omistajille.
Parveen voi kuulua esimerkiksi neljä kanaa ja kukko. ”Kukkoa ei ole pakko hankkia, mutta kyllä se kanan elämään kuuluu.”
Lindströmin kanat ovat vanhaa maatiaiskantaa, piikkiönkanoja. Ne ovat kaikenkirjavia ja kestäviä. Niiden munat ovat samanlaisia – pieniä, monensävyisiä ja vahvakuorisia.
Kanat kasvavat paksua pehkua kuopsutellen ja katonrajan orsilla nukkuen. Tavallisen rehun lisäksi tarjoillaan tuoreita oraita ja versoja. Munimista varten on perinteisiä olkipesiä.
Linnut myös ulkoilevat, mutta tällä hetkellä voimassa on virallinen ulkonapitokielto, joka kestää luonnonlintujen muuton ajan.
Varsinaisia sylikanoja Ellun kanoista ei kasvateta, mutta ne totutetaan ihmisiin ja ääniin pikkutipusta pitäen. Asiakkaat ovatkin kiitelleet, että niiden kanssa pääsee nopeasti sinuiksi ja haliväleihin.

Vuonna 2020 Suomi hiljeni koronan alle. Lindström arveli, että nyt kana- ja munakauppa pysähtyvät kuin seinään.
Kävi aivan toisin. Etätöihin jääneet ihmiset innostuivat harrastekanoista, ja niiden kysyntä räjähti. Myös tarvikkeita ja kursseja meni kuin siimaa.
Nyt eletään taas uudenlaista murrosta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja taloustilanteen kiristyminen on tehnyt ihmisistä varovaisia. Kaikkia hankintoja viivytetään viime tippaan, ja kun kanoja halutaan, ne pitää saada heti.
Suomessa on nyt valtava määrä uusia kanaharrastajia, paljon sellaisiakin, joilla ei ole ennestään kokemusta mistään eläimistä.
Lindström suosittelee kaikille kanoja hankkiville pienkanalakurssia. Itse hän pitää kursseja sekä tilalla että etänä.
Osa asiakkaista ei pysty pitämään kanoja talven yli. Lindströmiltä saa vinkkiä paikoista, jotka ottavat kanoja talvehtimaan.
Harrastekanat ovat tilan päätuote, munat syntyvät tavallaan sivutuotteena. Ne ovat kuitenkin haluttua tavaraa.
Tilalla on oma soma munapuoti, jossa voi käydä ostoksilla oman aikataulunsa mukaan. Lisäksi tilan väki kiertää ahkerasti Reko-renkaita. Jälleenmyyjiäkin on muutama.
Toinen tärkeä tuote ovat kukkopaistit.
Kukkoja syntyy saman verran kuin kanoja, mutta lemmikkiparviin niitä tarvitaan paljon vähemmän. Alkuun iso osa niistä meni haaskuun tai koiranruuaksi, Lindström kertoo. Nyt niitä kasvatetaan ulkona kesän yli ja teurastetaan itse syksyllä.
Kukkopaisti eroaa broilerista kuin yö päivästä, ja sitä maistaneet jäävät helposti koukkuun.
Kolme vuotta sitten Lindström perusti verkkokaupan. Sieltä voi varata kanat ja tilata kotiin rehuja, olkipaaleja, ruokintalaitteita, talvikanalan lämmittimiä ja paljon muuta.
Myös maatiaiskanan siitosmunat kulkevat kätevästi postissa, jos asiakas haluaa hoitaa haudonnan itse koneessa tai kanojen alla.
Verkkokauppa uhkaa jo kanamyynnin asemaa yrityksen päätulolähteenä. Edellisvuoteen verrattuna sen myynti kasvoi viime vuonna 48 prosenttia.