• MTK Häme vaihtaa toiminnanjohtajaa

    Myös haettavana ollut kenttäpäällikön paikka täytetään tammikuussa.
    Päivi Rönni
    Päivi Rönni Kuva: Päivi Rönni
    Maatalous
    14.12.202016:10
    Eija Mansikkamäki

    MTK Häme uusii johtoaan. Liiton johtokunta on kutsunut uudeksi toiminnanjohtajaksi agronomi, MMM Päivi Rönnin, joka aloittaa uudessa toimessaan maaliskuun alussa.

    Rönni toimii tällä hetkellä MTK Hämeen toteuttaman Hämeen Ruokaviesti- hankkeen ohjelmapäällikkönä. Twitter-tilillään hän kertoo olevansa "ruokayrittämisestä ja -markkinoista kiinnostunut agronomi Hämeestä. Kehittää, keittää, kokkaa ja yrittää välillä itsekin."

    Rönnin edeltäjä eli liiton nykyinen toiminnanjohtaja agronomi, metsänhoitaja Jukka-Pekka Kataja siirtyy päätoimiseksi maa- ja metsätalousyrittäjäksi. Kataja on luotsannut liittoa vuodesta 2006.

    Samalla liitto tiedotti täyttäneensä kenttäpäällikön paikan. Avoimessa haussa olleeseen tehtävään on valittu agrologi AMK Elina Nummela, joka aloittaa 18. tammikuuta. Nummela toimii tällä hetkellä MTK Keski-Suomen vt. toiminnanjohtajana.

    Artikkelin aiheet
    MTK Häme
    Päivi Rönni
    johtajavaihdos
    maatalous
    Häme
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle