• Venäjän vientikielto pilasi Valion ennätysvuoden

    Valio oli ennätysvauhdissa elokuulle saakka, mutta Venäjän rajan sulkeutuminen pilasi loppuvuoden. Liikevaihto kutuistui 79 miljoonaa euroa, liki 4 prosenttia, vaikka maitomäärä kasvoi.
    Venäjälle tarkoitettuja Oltermanneja myytiin loppuvuodesta Suomessa.
    Venäjälle tarkoitettuja Oltermanneja myytiin loppuvuodesta Suomessa. Kuva: Ari Nakari
    Maatalous
    3.3.201515:40
    MT toimitus

    Loppuvuonna maitoa jouduttiin jalostamaan teollisuusvoiksi ja maitojauheeksi, joiden maailmanmarkkinahinnat olivat syksyllä poikkeuksellisen alhaalla.

    Valio julkaisi tiistaina aamulla ennakkotietoja viime vuoden tuloksestaan, joka on kaikilla mittareilla edellisvuotista huonompi, vaikka mitään dramaattista ei vielä luvuissa näy.

    Osasyynä on se, että Valiolle viime vuoden seitsemän ensimmäistä kuukautta olivat ennätyksellisen hyviä. Venäjä sulki rajansa EU:n elintarvikkeilta elokuussa ja päätös kohdistui Suomessa yrityksistä raskaimmin Valioon. Valion vienti Venäjälle jäi 258 miljoonaan euroon, kun kesällä ounasteltiin 400 miljoonan euron ylitystä, ennakkotiedoissa kerrotaan.

    Myös Suomessa kilpailutilanne oli tukala. Valion markkinaosuus perusmaidoissa laski alle 30 prosenttiin, koska yhtiö ei omien sanojensa mukaan saa kilpailla hinnoilla markkinaehtoisesti. Suomen taloudellinen tilanne ohjasi kuluttajien ostoja entistä edullisempiin tuotteisiin.

    Juustotuonti kasvoi ja 47 prosenttia Suomessa kulutetusta juustosta oli tuontia. Valio on ainoa merkittävä toimija, joka enää valmistaa Suomessa suomalaisesta maidosta juustoja.

     Valio joutui itäviennin loppumisen takia jalostamaan maitoa teollisuusvoiksi ja maitojauheeksi, joiden maailmanmarkkinahinnat olivat poikkeuksellisen alhaalla syksyllä.

    Pieniä merkkejä hintojen käänteestä on, mutta nousu on vielä kovin epävarmaa. Valiosta kerrotaan.

    Valion liikevaihto kutistui viime vuonna 1,95 miljardiin euroon edellisvuoden 2;03 miljardista eurosta. Maidon tilityskyky omistajaosuuskunnille eli maitotuotto vaipui lähes neljä senttiä litralta 43,7 senttiin litralta.

    Maidosta tilitettiin kuitenkin maitotuottoa enemmän, 45,4 senttiä litralta, mikä näkyy yhtiön omavaraisuusasteen laskuna 47 prosentista 42 prosenttiin.

    Valio otti vastaan 1,929 miljardia litraa maitoa, mikä on 41 miljoonaa litraa enemmän kuin edellisvuonna. Valiolaisia maidontuottajia oli viime vuoden lopussa 7100.

     

     

     

    Artikkelin aiheet
    Valio
    Venäjän vientikielto
    maidontuotanto
    Suomen taloustilanne
    elintarvikevienti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle