

Montako tissiä lehmällä on ja paljonko vasikka juo päivässä maitoa?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saatiin vastauksia MTK Pudasjärven järjestämässä maaseututapahtumassa, jonka teemana kulki kotimainen ruoka.
Samalla nousi esiin myös huoltovarmuuden tärkeys.
Yhdistyksen kuluttajavastaavana toimivan Kaisa Holmströmin mukaan tapahtuma sai ansaitsemaansa huomiota ja lunasti paikkansa myös jatkoa ajatellen.
”Tämän tyyppiselle tapahtumalle on selkeä tilaus. Totuutta on turha kierrellä, sillä lapset ja nuoret ovat etääntyneet tämän päivän maataloudesta. Niinpä mietimme pitkään, mitä voisimme asian puolesta tehdä.”
”Ajattelimme aluksi, että paistamme hirsikampuksen oppilaille makkarat ja kerromme siinä sivussa ruoantuotannon ja erityisesti lihankulutuksen merkityksestä. Ajatus lähti kuitenkin laukalle ja saimme mahdollisuuden toteuttaa tapahtuman yhteistyössä useiden paikallisten yritysten kanssa ja välittää rehellistä tietoa tärkeästä aiheesta”, Holmström kertaa.
Kuilu maaseudun ja kaupungin välillä on kasvanut ja tämä kaventaa osaltaan myös lasten ja nuorten tietoisuutta kotimaisen ruoan tärkeydestä.
”Kuilua täytyy saada pienemmäksi ja tämä onnistuu vain lisäämällä oikeaa tietoa ruoan eettisyydestä, puhtaudesta, vastuullisuudesta sekä ammatillisuudesta. Nuoremman sukupolven tulee tiedostaa, mistä ruoka tulee ja miten se tuotetaan. Tuotteet eivät ilmesty kaupan hyllylle itsestään”, Holmström muistuttaa.
Yhtä mieltä asiasta ovat myös MTK Pudasjärven yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Törmänen sekä lomittajavastaava Mari Kosamo.
Kaksikon mukaan nuortenkin keskuudessa liikkuu liian paljon vääriä ajatusmalleja.
”Suomalainen ruoantuotanto ansaitsee paremman aseman ihmisten elämässä. Lisäksi täytyy muistaa, että maatalous luo paljon mahdollisuuksia, lisää yrittäjyyttä ja antaa elämään myös arkea kannattelevaa sisältöä. Tämän päivän tärkeimpiä tavoitteita on oikoa vääriä käsityksiä ja laajentaa tietoisuutta”, Mari Kosamo kertoo.
Puheenjohtaja Törmänen on erityisen huolissaan lihansyöntiin kohdistuvista paineista.
”Rumpujen päristelyä tulisi hillitä, sillä ei syömisen vapautta saa kahlita. Meidän jokaisen tulisi muistaa, että nautojen kasvattaminen ruoaksi on ollut kautta aikojen ihmiskunnan pelastus. Lihansyönti on edelleen täysin turvallista ja myös siihen täytyy kohdistaa valinnan vapaus”, Törmänen toteaa.

Kotimainen ruoka ja sen tuotanto herätti suurta kiinnostusta hirsikampuksen oppilaiden keskuudessa.
Päivän aikana yhtenäiskoulun lähes 700 oppilasta kävivät tutustumassa tuottajayhdistyksen järjestämään tapahtumaan.
Paikalliset alan yritykset olivat tuoneet nähtäville muun muassa koneita, traktorista mönkijään.
Myös kotieläimet olivat hyvin edustettuina.

Päivän hitiksi nousi kuitenkin lehmä nimeltään Hilima.
Tätä taiteellista luomusta käytiin lypsämässä ihan jonoksi asti ja parhaimmat kokeilivat käsinlypsyä useammankin kerran.
”Nyt lähtee! Tämähän taitaakin olla enemmän tekniikkalalji”, lypsyjonossa pohdittiin.
Hyvin onnistui käsinlypsy myös yhdeksäsluokkalaisilta Milka-Emilia Peltoniemeltä, Hilda Mäntykentältä sekä Pieta-Linda Lasaselta.
Nuoremman sukupolven tulee tiedostaa, mistä ruoka tulee ja miten se tuotetaan
”Eipä ole ennen tullut kokeiltua, mutta nyt ollaan jälleen yhtä kokemusta rikkaampia”, kolmikko vinkkaa hymyillen.
Kaverukset kehuvat tapahtumaa myös muuten hyvin mielenkiintoiseksi.
”Olemme saaneet paljon uutta ja jopa yllättävää tietoa. Ennen tätä päivää emme tienneet, kuinka paljon vasikka juo päivässä maitoa ja minkä verran suklaalevyn tekemiseen tarvitaan maitoa. Päivä opetti paljon. Vaikka maatalous ei kiinnosta ammattina, niin arvostus alaa kohtaan on suuri ja lihakin maistuu.”
Päivä kotimaisen ruoan ympärillä sai kiitosta myös luokanopettaja Tiina Siuruaiselta.
”Ihana kun oppilaille järjestetään aivan oma teemapäivä. Aihe on todella tärkeä ja ajankohtainen. Ja nyt kun maaseutu tuotiin kaupunkiin, niin maaseudun ihmeisiin pääsevät tutustumaan myös sellaiset lapset ja nuoret, joilla on alaan ohut tai täysin olematon kosketuspinta. Lisäksi kun oppilas pääsee itse kokemaan ja kokeilemaan, asiat jäävät paremmin mieleen.”
Opettaja sanoo hyödyntävänsä päivän teemaa myös jatkossa.
”Olen innokas peilaamaan asioita eri näkökulmista, joten kotimainen ruoka ja sen tuotanto ovat asioita, joita voi koulumaailmassakin jalostaa moneksi. Päivä opetti opettajaakin”, Siuruainen muotoilee.