• Ilkka: Kolmelta eteläpohjalaiselta karjatilalta on löytynyt salmonellaa

    Salmonella löytyi rutiinitarkastuksissa. Naudoilla ei ollut sairauden oireita.
    Salmonella johtaa mittaviin puhdistusurakoihin tartunnan saaneilla nautatiloilla. Kuvituskuva ei liity salmonellatapauksiin.
    Salmonella johtaa mittaviin puhdistusurakoihin tartunnan saaneilla nautatiloilla. Kuvituskuva ei liity salmonellatapauksiin. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    29.8.201912:15
    Hanna Lensu

    Kolmelta nautatilalta on löytynyt salmonellaa Etelä-Pohjanmaalla, kertoo Ilkka-lehti. Tartuntoja on sekä maito- että lihakarjatiloilla, ja osa on Kauhavan alueella.

    Alueen eläinlääkäripalveluista vastaavan johtavan hygieenikon Seppo Kankaan mukaan koko maakunnassa salmonellaepäilyjä on kymmenkunta.

    Salmonella löytyi eläimille tehdyissä rutiinitarkastuksissa.

    "Eläimet eivät ole olleet mitenkään sairaita, omistajat eivät ole huomanneet yhtään mitään. Kun on otettu näytteet, siinä on sitten löytynyt", Kangas kertoo.

    Syy salmonellatartuntoihin ei ole selvinnyt. Linnut, jyrsijät tai vapaasti liikkuvat kissat ovat mahdollisia salmonellan levittäjiä.

    Tiloille salmonellatartunnasta koituu merkittäviä lisäkustannuksia ja mittavia puhdistustoimia.

    Ilkka: Salmonellaa löytynyt Etelä-Pohjanmaalla kolmelta tilalta, osa tiloista Kauhavalla

    Artikkelin aiheet
    salmonella
    Etelä-Pohjanmaa
    Kauhava
    karjatilat
    eläinterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle