• Ylikännö: Sikatiloilla ei mitään hävettävää

    Suomalaisten sikojen hyvinvointi on tutkitusti Suomessa selvästi parempi kuin useissa muissa EU-maissa, Suomen sikayrittäjät ry:n puheenjohtaja Martin Ylikännö muistuttaa.
    Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous
    21.11.201112:00
    MT toimitus

    ”Meillä ei ole mitään hävettävää. Toki parannettavaa löytyy tilatasolla aina.”

    Ylen A-studio esittää tänään videomateriaalia, jota on kuvattu salaa 20 sikatilalla eri puolilla maata.

    Ylikännö kertoo nähneensä osan videomateriaalista viime viikolla.

    Valtaosalla tiloista karsinat olivat Ylikännön mukaan siistejä ja sairaat eläimet sairaskarsinoissa.

    ”Pimeässä on saatu aikaan hurjan näköistä kuvaa, mutta mitään räikeitä ylilyöntejä en havainnut. Lähinnä huomio kiinnittyi joihinkin huolimattomuuksiin esimerkiksi raatojen säilytyksessä.”

    Toimialalla on tehty Ylikännön mukaan hartiavoimin töitä eläinten hyvinvoinnin eteen ja se on tuottanut tulosta.

    Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että teuraaksi kasvatettavien sikojen hyvinvointitaso on Suomessa selkeästi korkeampi kuin vertailutiloilla Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Espanjassa.

    Suomen vahvuuksia ovat eläinten terveys, käyttäytyminen ja olosuhteet.

    Sikatiloilla kuvattua videomateriaalia esitetään maanantaina Ylen TV1-kanavalla A-studio -ohjelmassa.

    Artikkelin aiheet
    sikatalous
    eläinten hyvinvointi
    Martin Ylikännö
    Suomen sikayrittäjät ry
    Ylen A-studio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle