• Rypsistä korjattu vasta pieni osa

    Maatalous
    26.9.201216:00
    Satu Lehtonen

    ”Ei tässä vielä paniikkimielialaa ole, mutta huolestuneina seuraamme, kuinka kauan sateet jatkuvat”, hankintapäällikkö Pekka Hyssy Avena Nordic Grainilta toteaa öljykasvien korjuutilanteesta.

    Avenan tytäryhtiön Mildolan öljynpuristamon läpi kulkee 12 hehtaarin rypsisato joka tunti.

    Viime talvena yli puolet tehtaan raaka-aineesta oli tuontitavaraa.

    Tulevana talvena kotimainen rypsi on vielä enemmän kortilla, sillä rypsiala laski lähes kolmanneksen. Siitäkin valtaosa on vielä korjaamatta.

    Hyssyn karkea arvio on, että rypsistä ja rapsista on korjattu 20–25 prosenttia.

    Arvion tekoa vaikeuttaa se, että alueelliset erot ovat isot.

    ”Kun tulevia säitä katsoo, puinnit eivät tällä viikolla paljon edisty.” Hyssy muistuttaa kuitenkin, että rypsiä on joinakin vuosina puitu vielä lokakuussa.

    Tähän mennessä tehtaalle tullut sato on ollut keskimäärin laadukasta.

    Rypsin puinnit ovat aika alkuvaiheessa, asiakkuuspäällikkö Minna Oravuo Raisioagrolta toteaa.

    Raisioon on tullut uutta satoa muutama kuorma, mutta laadusta ei vielä ole numerotietoa.

    Oravuon tuntuma on, että kasvustot ovat keskimäärin parempia kuin kahtena viime vuonna. Satoa tulisi kohtuullisesti eikä rikkakasviongelmakaan ole paha.

    ”Kunhan sato nyt vain saataisiin puitua.”

    Viljelijöiden kommenttien mukaan koko Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella satoi sunnuntaina 25–35 milliä, Oravuo kertoo.

    ”Ja nyt sadetta on taas luvattu koko loppuviikolle”, Oravuo sanoo.

    Rypsi kestää korjuun viivästymistä viljoja paremmin. ”Mutta kyllä sekin pitäisi ajallaan saada pois.”

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rypsi
    sadonkorjuu
    Avena Nordic Grain
    Raisioagro
    viljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle