• Turvepeltojen määrä on yliarvioitu Virossa – ”Todellinen ala ehkä kolmanneksen pienempi kuin virallisissa tilastoissa”

    Ennallistetulla turvemaalla voitaisiin tutkijan mukaan viljellä esimerkiksi sammalta asuntojen eristeeksi, jolloin hiiltä sidotaan pitkäksi aikaa.
    Tilaajalle
    Johtava asiantuntija Elsa Putku Viron maatalouden tutkimuskeskuksesta toteaa, että Virossa aiotaan siirtää 20 000 hehtaaria viljalla olevia turvemaita pysyvästi nurmelle.
    Johtava asiantuntija Elsa Putku Viron maatalouden tutkimuskeskuksesta toteaa, että Virossa aiotaan siirtää 20 000 hehtaaria viljalla olevia turvemaita pysyvästi nurmelle. Kuva: Veikko Niittymaa
    Maatalous|Ympäristö
    8.7.202315:00
    Veikko Niittymaa

    Turvepeltoja pidetään maatalouden suurimpana kasvihuonekaasujen päästölähteenä, mutta taustatiedoissa on puutteita.

    Johtava asiantuntija Elsa Putku maaseudun tutkimuskeskuksesta Virosta arvelee, että Virossa turvemaiden todellinen ala on ehkä kolmanneksen pienempi kuin virallisissa tilastoissa kerrotaan.

    Putku puhui asiasta Helsingissä 4 per 1 000 -hankkeen tapahtumassa kesäkuun alussa. Maaperän pitkän aikavälin seuranta ja tilastointi ovat hänen erikoisalaansa.

    Virossa 21 prosenttia maa-alasta on turvemaita. Pelloista turvemaiksi on luokiteltu 19 prosenttia ja vajaa puolet on muokattuja peltoja.

    Turvepeltojen lasketaan tuottavan 40 prosenttia maatalouden kasvihuonekaasujen päästöistä.

    20 000 hehtaaria viljalla olevista pelloista halutaan siirtää pysyviksi nurmiksi. Putkukin suosittelee tätä viljelijöille, jos se on taloudellisesti mahdollista.

    Putkun mukaan Virossa turvemaiden, kuten kaikkien muiden peltojen sekä metsien, tiedot perustuvat neuvostoaikana kerättyihin aineistoihin.

    Tuoreimmat tiedot ovat 1980-luvulta, mutta ne koskevat metsiä. Peltojen tiedot ovat 1970-luvulta ja osin sitäkin vanhempia.

    Virossa päivitetään turvemaiden tietoja muiden EU-maiden tavoin.

    Putku esitteli kahta tutkittua peltoa. Toinen on luokiteltu turvemaaksi, mutta turvekerrosta ei löydetty.

    Turve on vuosikymmenten viljelyn aikana huvennut ja pelto on muuttunut kivennäismaaksi.

    Toiselta pellolta mitattiin hiilipitoisuus. Turvemaata ei löytynyt, mutta todettiin, että viljanviljelyssä olleella osalla orgaanisen aineksen määrä oli puolet siitä, mitä nurmella olevalla osalla oli.

    Putku arvioi Maaseudun Tulevaisuudelle, että turvemaiden määrä lienee ehkä kolmanneksen virallisesti arvioitua pienempi. ”Tuskin sentään puolta vähemmän.”

    Asiantuntijan mukaan tilanne lienee saman tapainen monessa muussa maassa, missä turvepeltojen arvio perustuu vanhoihin tietoihin. Suomessa turvepeltojen tietoja päivitetään parhaillaan.

    Putku rohkaisee turvemaita viljeleviä olemaan joustavia ja miettimään vaihtoehtoja.

    Turvemaiden vettäminen tuli esille useissa tapahtuman puheenvuoroissa.

    Professori Jørgen Eivind Olesen Århusin yliopistosta Tanskasta näkee paludikulttuuriksi ristityssä menetelmässä varteenotettavan vaihtoehdon turvemaiden ennallistamisessa ja pitämisessä tuotannossa.

    Paludikulttuuri tarkoittaa turvemaan vettämistä, mutta niin, että alue säilyy jonkinlaisessa käytössä. Olesenin mukaan vaihtoehtoisia menetelmiä tutkitaan joka puolella tropiikista pohjoisen tundralle.

    Nopeita ratkaisuja ei ole luvassa. Ei riitä, että vetetylle turvemaalle kehitetään uutta käyttöä. Tuotteille pitää luoda myös markkinoita ja vielä kannattavasti, jotta viljelijäkin pärjää.

    Olesenin mukaan yksi vaihtoehto on viljellä ennallistetulla turvemaalla sammalta asuntojen eristeeksi, jolloin hiiltä sidotaan pitkäksi aikaa.

    EU:n vihreä sopimus, green deal, asettaa tiukat ehdot. Maatalouden pitää olla päästötöntä vuonna 2035.

    Se onnistuu vain, jos turvemaille löydetään vaihtoehtoista käyttöä, Olesen muistutti.

    Lisää aiheesta
    • Puheenvuoroissa korostettiin, että viljelijä on keskeinen toimija, kun hiilen sitomista halutaan edistää. Arkistokuva.

      Ilmastonmuutos | Hiilensidontaan keskittynyt tapahtuma Helsingissä sivuutti keinot hiilen sitomiseksi

    • Luonnonvarakeskuksen tutkija Maarit Liimatainen mittaa kastelujärjestelmän syöttökaivon vedenpinnan korkeutta Ruukissa.

      Ympäristö | Tutkimus: Nurmi hillitsee selvästi turvepeltojen ilmastopäästöjä

    • Keskustelu turvemaiden päästöistä on vaikeaa, koska ei ole edes varmaa, mikä on turvemaan ja multamaan ero.

      Maatalous | Päästökeskustelussa unohtuu, että turvepellot tuottavat pääasiassa ruokaa

    • Lapinlahtelainen Mikko Piippo korostaa, että päästövähennystoimien pitää olla taloudellisesti järkeviä.  ”Avo-ojien muuttaminen säätösalaojiksi on niin iso investointi, että ilman kattavaa tukea siihen ei ole tilallamme järkevää ryhtyä.”

      Ympäristö | Kattava tieto turvepeltojen päästöistä puuttuu – ”Olisi sosiaalisesti kestämätöntä takautuvasti laatia rajoituksia raivioiden käytölle”

    Artikkelin aiheet
    turvepellot
    Viro
    turvemaat
    maatalouden päästöt
    paludikulttuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä