• Kesäkukkasesonki kuumimmillaan – puutarhojen vuoden tulos tehdään parin seuraavan kuukauden aikana

    Kesän tulo on vihdoin käynnistänyt puutarhojen vilkkaan kesäkukkakaupan. Lohjalaisen Tytyrin Trekoolin koko vuoden tulos tehdään käytännössä parin seuraavan kuukauden aikana.
    Tytyrin treekoolin vuoden tulos tehdään parin seuraavan kuukauden aikana, kun kesäkukkasesonki käy kuumimmillaan. Elina Majamaa järjestelee myyntipöytää.
    Tytyrin treekoolin vuoden tulos tehdään parin seuraavan kuukauden aikana, kun kesäkukkasesonki käy kuumimmillaan. Elina Majamaa järjestelee myyntipöytää. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    24.5.202406:00
    Piia Lehojärvi
    Lohja

    Kesäkukkasesonki käy vihdoin kuumimmillaan kauppapuutarhoilla. Pitkään itseään odotuttanut kesän alku kylmyyksineen ja lumisateineen jarrutti puutarhoille taloudellisesti tärkeää kesäkukkakauppaa.

    Lohjalaisen Tytyrin Trekoolin yrittäjä Päivi Alanne kuitenkin arvioi, että myyntiluvut tasoittuvat kesän edetessä, ja myyntimäärissä päästään vähintään viime vuotta vastaavaan.

    Tytyrin Trekoolin tavoite on itse asiassa kasvattaa koko liiketoimintaa. Puutarhan olisi tarjottava ympärivuotinen toimeentulo kolmelle yrittäjälle.

    Yrittäjätriossa on paljon vahvuuksia, sanoo Alanne. Hän on itse työskennellyt puutarhoilla koko ikänsä, on koulutukseltaan puutarhuri ja hallitsee kukkien ja hyötykasvien kasvattamisen. Emilia Ojamies on työskennellyt kukkakaupoissa, ja hänen vastuullaan on taas joulukukkasesonki. Elina Majamaa kouluttautuu parhaillaan tradenomiksi ja hoitaa yrityksen markkinointia ja sosiaalista mediaa.

    Vapaa-aikaa ja sairaslomiakin järjestyy, kun yrittäjiä on useampia.

    ”Pyrimme siihen, että kaikilla olisi viikossa yksi vapaapäivä”, Alanne kertoo.

    Puutarhoilla on paljon käsin tehtävää työtä, erityisesti kastelua. Mallia näyttää yrittäjä Emilia Ojamies.
    Puutarhoilla on paljon käsin tehtävää työtä, erityisesti kastelua. Mallia näyttää yrittäjä Emilia Ojamies. Kuva: Carolina Husu

    Kovat tavoitteet asiakasmäärien ja myynnin kasvattamisesta saavutetaan määrätietoisella työllä. Tiloihin ja laitteisiin on investoitu, jotta puutarhan käsityövaltaisuutta saataisiin vähennettyä.

    ”Tarkoitus on jatkaa kaiken näköistä rakentamista ja korjaamista. Yritämme hyödyntää olemassa olevan tontin mahdollisimman tarkkaan”, Alanne sanoo.

    Pieni puutarha pyrkii erottumaan hyvällä ja huolellisella asiakaspalvelulla. Vaikkapa vaikean rinteen istutuksissa neuvotaan rautaisella ammattitaidolla ja kokemuksella.

    ”Joskus on tässä meidän pihassa piirretty puutarhaa ja hahmoteltu siihen perennojen istutuksia”, Alanne nauraa. Ihan joka puutarhalla näin perusteellista suunnitteluapua ei saa.

    Tytyrin Trekoolilla on pitkä historia, josta kertoo muun muassa tämä hurmaava, 1930-luvulla rakennettu kasvihuone.
    Tytyrin Trekoolilla on pitkä historia, josta kertoo muun muassa tämä hurmaava, 1930-luvulla rakennettu kasvihuone. Kuva: Carolina Husu

    Hyvään asiakaspalveluun kuuluu luonnollisesti se, että taimet ovat kunnossa.

    ”Meiltä löytyy myös uutuuksia ja erikoisuuksia, joita ei muualta saa”, Alanne vinkkaa.

    Puutarhurin on pysyttävä trendien aallonharjalla. Monivuotisista kasveista kysytään yhä useammin sitruspuita, kertoo Elina Majamaa.

    Kesäkukissa väritrendit vaikuttaisivat noudattavan samoja suuntaviivoja kuin sisustuksessa.

    ”Pitkään on kysytty valkoisia kukkia, mutta nyt se on vähenemään päin”, Alanne pohtii.

    ”Vaaleanpunaiset ja hempeät sävyt ovat selvästi kasvussa. Lisäksi oranssi ja kuparin sävyt ovat kysyttyjä”, Majamaa toteaa.

    Parvekekasvattajia kiinnostavat nyt monivuotiset perennat.

    ”Esimerkiksi mehikasvit, pilariomenapuut tai rungolliset marjapensaat talvehtivat parvekkeella eristävässä termoruukussa”, Alanne kertoo. Samaan ruukkuun voi istuttaa kesäksi esimerkiksi kausimansikkaa.

    Korona-aikaan kierroksia ottanut hyötykasvien kotikasvatus ja omavaraisuusajattelu näkyy edelleen. Tytyrin Trekoolilta saa ostettua esimerkiksi yksittäisen siemenperunan.

    Yritys työllistää omistajien lisäksi kesätyöntekijän. Kuvassa vasemmalta kesätyöntekijä Sissi Korte ja yrittäjät Emilia Ojamies, Elina Majamaa ja Päivi Alanne.
    Yritys työllistää omistajien lisäksi kesätyöntekijän. Kuvassa vasemmalta kesätyöntekijä Sissi Korte ja yrittäjät Emilia Ojamies, Elina Majamaa ja Päivi Alanne. Kuva: Carolina Husu
    Lisää aiheesta
    • Kesäkukkasesonki on kiivaimmillaan.

      Piha ja puutarha | Perjantaina on kesäkukkien teemapäivä – paikalliset puutarhat pursuavat nyt valikoimaa

    • Hyvin hoidettu nurmikko oli vielä hetki sitten turhuutta. Järkevämpää oli laittaa maa tuottamaan.

      Piha ja puutarha | Tiesitkö: Pihanurmikko oli aikanaan ylellisyyttä, johon vain harvalla oli mahdollisuutta

    • Uutuuskirja opastaa puutarhan hyönteismaailman saloihin.

      Piha ja puutarha | Hyi, ötökkä! Älä tartu myrkkyyn, vaan selvitä laji – se voi olla sinun puolellasi tuholaisia vastaan

    • Puutarha antaa mielenrauhaa, kohottaa kuntoa, sitoo hiiltä ja tuottaa satoa.

      Piha ja puutarha | Nuoret hakevat puutarhanhoidosta mielenrauhaa, vanhemmat fyysistä kuntoa – harrastus on tärkeä peräti joka toiselle suomalaiselle

    • Tänä keväänä kannattaa siemenhankinnoissa olla riittävän ajoissa liikkeellä, sillä omasta kasvimaasta unelmoi entistä useampi. Jos viime vuoden merkit toistuvat, loppuvat suosituimmat siemenet sukkelasti myyntihyllyistä.

      Piha ja puutarha | Kukkiva keittiötarha kiinnostaa yhä useampaa – oman potagerin suunnittelu kannattaa aloittaa jo nyt

    Artikkelin aiheet
    puutarha
    kesäkukat
    yrittäjyys
    Lohja
    asiakaspalvelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle