Ruokaviraston nautarekisteri on kärsinyt ruuhkista ja käyttökatkoista. Rekisterin ja sitä käyttävien ohjelmien ongelmien takia tuottajat eivät ole varmoja, menevätkö ilmoitukset perille. Tämä saa viljelijät pelkäämään viivästyneistä ilmoituksista johtuvia sanktioita.
Mtech Digital Solutions -yhtiön Minun Maatilani on yksi ohjelmistoista, joilla nautarekisteriä voi Ruokaviraston oman sovelluksen lisäksi käyttää.
Minun Maatilani käyttää Ruokaviraston tekemää rajapintaa kuten muutkin toimialan ohjelmistot tai palvelut, selittää yhtiön toimitusjohtaja Christian Jurvanen. Jos nautarekisteri tai rajapinta eivät ole käytettävissä tai toimivat hitaasti, se vaikuttaa rajapintaa käyttäviin ohjelmiin.
Ongelmat eivät ole yllätys, Jurvanen kertoo. Niitä tuli esiin, kun Ruokavirasto ja sidosryhmät testasivat rekisteriä ennen sen ottamista käyttöön.
”Havaittiin, että verrattuna aiempaan eläinrekisteriin ja sen rajapintoihin uusi rekisteri/rajapinta oli monissa kohdin hitaampi ja rajapinnan toiminnassa oli ongelmia”, Jurvanen kertoo. Havainnoista kerrottiin Ruokavirastolle.
”Meille vakuutettiin, että ongelmat korjaantuvat, kun järjestelmää ajetaan varsinaisessa tuotantoympäristössä.”
Keskeinen lupaus toimialalle oli, että uuden nautarekisterin suorituskyky ja toimintavarmuus olisivat yhtä hyviä tai parempia kuin vanhassa. Näin ei vielä ole, mutta suunta on varmasti oikea, Jurvanen sanoo. Hän uskoo, että Ruokavirasto kehittää rajapinnan ja rekisterin toimintaa.
Rekisterin ja ohjelmien välillä olevan rajapinnan palveluväylän Ruokaviraston puoleisen liityntäpalvelimen toimivuus ja kapasiteetti ovat Ruokaviraston vastuulla.
Ylitarkastaja Terhi Jääskeläinen vahvistaa, että tietojen haun hitaus tuli testausvaiheessa esiin. Hänen mukaansa asian korjaamiseksi tehtiin Ruokavirastossa paljon töitä ennen rekisterin käyttöönottamista.
Liityntäpalvelimen levytilan riittävyydessä on ollut ongelmia ja siitä johtuvat käyttökatkot ovat valitettavia, Jääskeläinen toteaa. Levytilaa on lisätty ja tilannetta seurataan.
Jurvasen mukaan on vaikea sanoa, miten pian ongelmat saadaan korjattua.
”Yleinen kokemus järjestelmäuudistuksista on, että ongelmat tulevat esiin noin parin viikon sisällä uuden rekisterin käyttöönotosta. Suurimmat ongelmat ratkaistaan ensimmäisten kuukausien aikana.”
Haasteena on, että ongelmien syyn selvittäminen on vaikeaa. Syy voi olla Ruokaviraston rajapinnassa, nautarekisterissä, Minun Maatilani -ohjelmassa tai jossain muussa järjestelmässä kuten esimerkiksi suomi.fi -palvelussa, Jurvanen luettelee.
Nautarekisterin sidosryhmillä on tiivis yhteys Ruokavirastoon ja kaikki haluavat saada asiat kuntoon, Jurvanen toteaa.
”Uuden nautarekisterin muutostöiden teko Minun Maatilani -alustaan vaati Mtechiltä noin miljoonan euron investoinnin. Olemme sitoutuneet tekemään kaikkemme, jotta ongelmat ratkaistaan.”
Jääskeläisen neuvo tietojen tallentumista pohtiville on kirjautuminen nautarekisteriin Ruokaviraston sovelluksella. Sieltä voi varmuudella tarkistaa viranomaisrekisteriin päätyneet tiedot.
”Minun Maatilani -ohjelma toimii siten, että tiedot kirjataan aina ensin Ruokaviraston nautarekisteriin. Jos ohjelma ilmoittaa/näyttää tapahtuman kirjatuksi onnistuneesti, voi olla varma, että se on nautarekisterissä”, Jurvanen kertoo.
Jos Ruokaviraston rajapinta on esimerkiksi kuormittunut voi olla, ettei Minun Maatilani saa nautarekisteristä kuittausta.
Jurvanen antaa esimerkin: Tuottaja ilmoittaa 20 poistoa ja Minun Maatilani saa kuittauksen vain 15:sta tapahtumasta. Puuttuvien viiden tapahtuman kirjautumista Minun Maatilani ei pysty vahvistamaan.
Mtechin ohjelmistotuki tarkistaa näitä ja korjaa puuttuvia tapahtumia, kun tuottaja on yhteydessä, Jurvanen kertoo.
”Näissä yksittäistapauksissa tuottajan olisi parempi soittaa Ruokaviraston asiakaspalveluun. Onneksi valtaosa ilmoituksista menee nautarekisteriin.”
Lammas- ja vuohirekisterin viime aikojen ongelmat johtuvat rekisterin omasta tietojärjestelmästä, joka on vanha ja päivityksen tarpeessa. Ne eivät liity nautarekisteriin, Jääskeläinen kertoo.
Ruokaviraston ohjevideoita nautarekisterin asiointisovelluksen käyttämiseen
Lue myös: