• Traktorimenekki tasaantuu, mutta nousua ei vielä näy

    Traktoreita on alkuvuonna ensirekisteröity lähes tarkalleen samaa tahtia viime vuoden kanssa. Toukokuussa rekisteröitiin 87 maataloustraktoria, mikä on yksi enemmän kuin viime vuoden toukokuussa.
    Tilaajalle
    Noin puolet Suomessa rekisteröidyistä traktoreista on Valtroja. Ruotsissa merkki on tilastojen kakkonen.
    Noin puolet Suomessa rekisteröidyistä traktoreista on Valtroja. Ruotsissa merkki on tilastojen kakkonen.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalouskoneet
    18.6.202615:20
    Veikko Niittymaa

    Traktorikaupan alamäen laskun pysähtymistä on odoteltu ja nyt näyttää siltä, että markkinan pohja olisi saavutettu. Riemunkiljahduksia tuskin silti kuuluu, sillä markkina on hiljentynyt lähes olemattomiin. Taloustilanne on niin tukala etenkin peltoviljelyssä, että investointeja lykätään.

    Maatilojen traktorikanta vanhenee historiallisen nopeasti. Tiloilla uusimmankin traktorin keski-ikä hätyyttelee 20 vuotta ellei ole jo ylittänyt sitä. Jotain kertoo sekin, että vuonna 1958 rekisteröityjä traktoreita on traktorikannassa yhä enemmän kuin 2020-luvun vuosina myytyjä.

    Tammi-toukokuussa ensirekisteröitiin 474 maataloustraktoria, mikä on viisi vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Viiden ensimmäisen kuukauden aikana rekisteröidään tavallisesti hieman yli puolet koko vuoden menekistä. Jos niin käy nytkin, tämä vuoden kokonaismenekki lähentelee 900 rekisteröintiä.

    Ruotsissa menekki jatkaa kasvua. Toukokuussa rekisteröitiin 200 maataloustraktoria, mikä on 26 enemmän kuin vuoden 2025 toukokuussa, kasvua 15 prosenttia. Alkuvuosi on mennyt vieläkin paremmin: 950 rekisteröintiä on 21 prosenttia edellisvuotta enemmän.

    Suomessa Valtra pitää vankasti ykköspaikkaansa 50 prosentin markkinaosuudella. John Deere ja Fendt jakavat tilaston himmeämmät mitalit. Kun Valtra on menettänyt markkinaosuuttaan viisi prosenttiyksikköä alkuvuonna, John Deere ja Fendt ovat kumpikin napanneet saman verran lisää.

    Kärkikolmikon takana New Holland on pystynyt myös parantamaan aavistuksen asemiaan ja Claaskin hieman, kun taas Massey-Ferguson ja CaseIH ovat menettäneet osuuttaan.

    Pikkumerkeille kuten Deutz-Fahr ja Kubota tämä vuosi on ollut vaikea.

    Ruotsissa myynnin kasvu on satanut etenkin maan ykkösmerkki John Deeren laariin, jonka markkinaosuus on noussut 30 prosenttiin. Valtra pitää sitkeästi tilaston kakkospaikkaan neljän rekisteröinnin erolla Massey-Fergusoniin. Kummankin menekki on pudonnut kolmella viime vuoden tammi-toukokuusta.

    John Deeren ohella myyntiä ovat kasvattaneet tilastonelonen Fendt sekä Claas ja Deutz-Fahr.

    Lisää aiheesta
    • John Deere hallitsee traktorimarkkinoita Ruotsissa. Arkistokuva Rysky-päiviltä.

      Maatalouskoneet | Tammikuussa rekisteröitiin historiallisen vähän traktoreita –Ruotsissa poikkeuksellinen tilanne

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    traktorimyynti
    maatalouskoneet
    rekisteröinnit
    Valtra
    Suomi ja Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta