• Nupoutuskipua voidaan hoitaa myös suun kautta lääkitsemällä

    Alexandra Nyrhilä tutki lisensiaattityössään eläinten kivunhoidossa yleisesti käytetyn tulehduskipulääkkeen, meloksikaamin, erilaisia antotapoja ja vaikutuksen kestoa pikkuvasikoilla.
    Valtaosalle Suomessa kasvatettavista nautaroduista kasvaa luonnostaan sarvet, jos niitä ei nupouteta, eli tuhota sarvien alkuja polttamalla.
    Valtaosalle Suomessa kasvatettavista nautaroduista kasvaa luonnostaan sarvet, jos niitä ei nupouteta, eli tuhota sarvien alkuja polttamalla.  Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    5.5.202219:00
    Terhi Torikka

    Vasikat tarvitsevat kivunlievitystä erityisesti nupoutusta seuraavan kivun hoitoon sekä vasikkaripulin ja hengitystietulehdusten hoitoon.

    Lääke voidaan antaa myös suun kautta pistoksen sijasta, ja vaikutus kestää pikkuvasikoilla kauemmin kuin vanhemmilla, ilmeni Alexandra Nyrhilän lisensiaattitutkimuksesta Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa.

    Nyrhilä tutki eläinten kivunhoidossa yleisesti käytetyn tulehduskipulääkkeen, meloksikaamin, erilaisia antotapoja ja vaikutuksen kestoa pikkuvasikoilla. Tulosten avulla kivunlievittäminen helpottuu ja tarkentuu.

    Valtaosalle Suomessa kasvatettavista nautaroduista kasvaa luonnostaan sarvet, jos niitä ei nupouteta, eli tuhota sarvien alkuja polttamalla.

    Nupoutus aiheuttaa vasikoille kolmannen asteen palovammat ja useita päiviä kestäviä särkyjä.

    Nyrhilä sai lisensiaattityöstään Juliana von Wendtin säätiön opinnäytetyöpalkinnon, joka annetaan vuosittain eläinaiheisille opiskelijatöille. Toisena palkittiin Sofia Väärikkälä väitöskirjatutkimuksestaan tuotantoeläintilojen valvonnasta.

    Lue myös:

    Suomi hukkaamassa mahdollisuutensa olla tuotantoeläinten hyvinvoinnin mallimaa – eläinsuojeluasiamies luopuisi parsinavetoista

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen