• Valtaosa EU:n tiloista alle viisi hehtaaria – suurimmat tilat Luxemburgissa ja Ranskassa

    Yli sadan hehtaarin tilat, joita on kolme prosenttia kaikista tiloista, tuottavat puolet unionin kokonaistuotannosta.
    Keskimääräinen tilojen koko EU:ssa on runsaat 16 hehtaaria.
    Keskimääräinen tilojen koko EU:ssa on runsaat 16 hehtaaria. Kuva: Saara Olkkonen
    Maatalous
    17.7.201808:00
    Maria Pohjala

    Kaksi kolmasosaa EU:n maatiloista on kooltaan alle viisi hehtaaria. Näin selviää EU:n tuoreista Eurostat-tilastoista.

    EU:n keskimääräinen tilakoko on 16,6 hehtaaria, mutta tilojen koot vaihtelevat jäsenmaissa rajusti. Viiden hehtaarin tiloja on 65 prosenttia unionin kaikista tiloista, kun taas kolme prosenttia tiloista on kooltaan sata hehtaaria tai enemmän.

    Viiden hehtaarin maatiloilla tuotetaan 15 prosenttia unionin kokonaistuotannosta ja suurimmilla tiloilla taas harjoitetaan 55 prosenttia kaikesta EU:n maataloudesta.

    Kaiken kaikkiaan tiloja EU:ssa on runsaat 10 miljoonaa.

    Yli 50 hehtaarin tiloilla, jotka kattavat seitsemän prosenttia kaikista unionin tiloista, työskentelee kaksi kolmasosaa työntekijöistä.

    Kolmannes unionin tuottajista asuu Romaniassa. Heistä yhdeksän kymmenestä tuottajista viljelee alle viidellä hehtaarilla.

    Suuremmat tilat ovat yleisiä Luxemburgissa, Ranskassa, Britanniassa sekä Tanskassa. Näissä 35–50 prosenttia tiloista ovat yli 50 hehtaaria.

    Pienimmät tilat löytyvät Itä-Euroopan maista.

    Tehokkain tuotanto on Ranskassa, jossa viljellään 17 prosenttia unionin kokonaisruuantuotannosta. Ranskan jälkeen eniten viljellään Saksassa, Italiassa ja Espanjassa.

    Maatalousmaat hallitsevat useiden EU-maiden maisemaa.

    Pellot kattavat yli kaksi kolmasosaa maiden pinta-alasta Britanniassa, Irlannissa ja Tanskassa. Suomessa ja Ruotsissa maatalousmaata on kokonaispinta-alasta vain kahdeksan prosenttia. Suomessa maisemat ovat peltomaiseman sijaan Euroopan metsäisimpiä.

    Lue myös:

    Maatilojen määrä vähenee kolmen prosentin vuosivauhtia – viime vuonna jäljellä 50 500 tilaa

    Artikkelin aiheet
    EU:n maatilat
    maatilan koko
    maatalous
    Eurostat
    tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle