


Sieviläistä Isokummun maatilayritystä ei voi toimettomuudesta moittia. Luomulampaiden kasvatuksella aloittanut perheyritys on ratkonut muun muassa teurastus- ja kehruukapasiteetin puutetta investoimalla omaan tilateurastamoon ja kehräämöön. Lisäksi tilalla on green care -toimintaa, eli hyvinvointi- ja terveyspalveluja, joissa eläimet, luonto ja maatilan puuhat ovat avainasemassa.
Tänä keväänä tila tarttui jälleen uuteen haasteeseen, kun ensimmäinen erä lihaksi kasvatettavia pukkikilejä saapui.
"Haluamme näin olla ratkaisemassa sitä vuohenmaidon tuotantoon liittyvää haastetta, että kaikille pukkikileille ei ole kasvatuspaikkoja", yrittäjä Satu Kumpulainen kertoo.
Osa vuohenmaitoa tuottavista tiloista kasvattaa pukkikilit lihaksi itse, mutta iso osa syntyneistä pukeista päätyy hävitettäväksi. Jatkokasvattajia pukkikileille on etsitty pitkään, lähes tuloksetta.
Kumpulaiselle uudella aluevaltauksella on vahva eettinen tausta.
"Oletan, että tällekin lihalle on käyttöä, kun maailma vaan hullunee koko ajan. Vaikka pukit päätyvätkin lopulta lihaksi, näin niiden syntymällä on kuitenkin tarkoitus ", Kumpulainen sanoo.
Lampaan- ja karitsanlihaa myyvältä tilalta on kysytty usein myös vuohta, joten markkinoita lopputuotteelle on jo tiedossa. Etenkin maahanmuuttajien keskuudessa vuohenlihaa käytetään Kumpulaisen mukaan melko paljon.
Pukkikilit saapuvat Isokumpuun noin kahden-kolmen viikon ikäisinä. Niitä juotetaan neljästi päivässä, ja jokaisen mahan täyttymistä seurataan aluksi yksilöllisesti. Juottokausi kestää kaksi kuukautta. Työtä siis riittää.
"En oleta, että tällä rikastuu, mutta toivottavasti saamme kulut katettua, vaikka tällaista kustannusten nousua emme tietenkään osanneet aavistaa, kun kasvatusta suunniteltiin."
Isokummun tilan muu tuotanto on kaikki luomua, ja kilit tulevat luomutilalta, mutta luomustatuksen saaminen niille ei byrokratian ja sopivan luomumaitojauheen saatavuusongelmien vuoksi ainakaan toistaiseksi onnistu. Sopivaa luomumaitojauhetta olisi ollut lähimmillään saatavilla Itävallasta ja sen hinta rahteineen teki hankinnan mahdottomaksi. Läheisen luomumaitotilan maidolla juottaminen taas ei sivutuoteasetuksen vuoksi ole mahdollista, koska kyseessä on eri eläinlaji
Myös muuten kilien kasvatuksen valmisteluun on kulunut runsaasti työtunteja ja tila on vuohien vuoksi joutunut luopumaan myös lammaspuolen maedi visna -statuksesta, joka vaikuttaa lähinnä jalostuseläinten myyntiin. Yhteistyö valvovan eläinlääkärin kanssa on myös ollut tiivistä, jotta kaikki on mennyt varmasti oikein, Kumpulainen kertoo.
Tavoitteena on, että kilejä kasvatettaisiin useampi sata vuodessa. Ensimmäiset kilit tulivat Jokiniemen kartanolta Loviisasta ja pian kilejä saapuu myös toiselta vuohenmaitotilalta.
Yhteistyötilalta toiminta vaatii sitä, että pukkikilit merkitään ja rekisteröidään. Lisäksi niitä on juotettava siirtoon asti joko juomarehuilla ja kuttujen avulla. Ensimmäisen erän kanssa toimittiin niin, että Kumpulaisen tytär vietti kaksi viikkoa kilien syntymän aikaan lähtötilalla ja huolehti juoton opettamisesta. Hän myös matkusti kilien kanssa yhdessä Sieviin. Toisella tilalla kilit ovat siirtoon asti kuttujen imetyksessä.
"Pojat saapuivat reippaina ja ovat pärjänneet mainiosti. Ne ovat tosi hauskoja, koska ovat tietysti hyvin leimautuneita ihmiseen", Kumpulainen kertoo.
"Alku vaikuttaa lupaavalta. Toivon, että tämä jatkuu."
Sopivaan teuraspainoon risteytyskilien odotetaan kasvavan noin yhdeksässä kuukaudessa. Koska kilit eivät ole luomutuotantoa, niillä ei ole laidunnusvelvoitetta. Kilit pääsevät kuitenkin kesällä laitumelle, Kumpulainen kertoo.
Lue myös:
Vuohiyrittäjä: "Lihapukkien kasvattajille olisi kova tarve" – herännyt kysyntä vie lihat käsistä