• Koneurakointipalveluihin ollaan tyytyväisiä

    Sekä koneurakointipalveluiden ostajat että koneurakoitsijat ovat pääosin tyytyväisiä tarjolla oleviin palveluihin, joskin palveluista tiedottamista tulisi tehostaa. Tämä selvisi kyselyssä, joka tehtiin TTS-Työtehoseuran, Uudenmaan maataloustuottajaliittojen MTK-Uusimaan ja NSP:n yhteistyönä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    1.3.201313:25
    MT toimitus

    Kyselyyn vastaajista hieman yli puolet osti urakointipalveluita ja hieman alle puolet tarjosi niitä.

    Osa yrittäjistä harkitsi jatkossa aloittavansa koneurakoinnin. Koneurakointi on kyselyn perusteella suurilla tiloilla huomattavasti yleisempää kuin pienillä tiloilla. Lähes puolet nykyisistä urakoitsijoista myös osti säännöllisesti urakointipalveluita.

    Koneurakoinnin vuotuinen veroton liikevaihto vaihteli vastaajien välillä voimakkaasti.

    Neljänneksellä urakoitsijoista vuotuinen urakoinnin liikevaihto oli alle 5 000 euroa, vastaavasti viidenneksellä liikevaihto ylitti 50 000 euroa.

    Puolet urakoitsijoista arvioi lähitulevaisuudessa jatkavansa urakointia nykyisessä laajuudessa ja lähes yhtä moni arvioi lisäävänsä urakointia vähintään jonkin verran.

    Eniten halukkuutta lisätä urakointia oli yli 100 hehtaarin tiloilla, joista lähes kaksi kolmesta ilmoitti aikovansa laajentaa urakointitoimintaa.

    Kausiluonteisuus ja kustannuslaskenta ongelmallisia

    Pahimpina esteinä urakoinnin lisäämiselle nähtiin urakointitöiden kausiluonteisuus, ammattitaitoisen ulkopuolisen työvoiman puute ja puutteelliset tiedot potentiaalisista asiakkaista.

    Neljä viidestä koneurakoitsijasta koki urakoinnin olleen kannattavaa ja yli puolet vastaajista kertoi urakointitoiminnan mahdollistaneen uusia koneinvestointeja.

    Haastavaksi tehtäviksi koettiin omien konekustannusten laskenta, urakoinnin hinnoittelu ja tarjousten teko. Näiden asioiden hallinta samoin kuin yleisen yrittäjäosaamisen parantaminen nähtiin tärkeimmiksi oman toiminnan kehittämiskohteeksi.

    Merkittäviä ongelmia urakointipalveluiden ostoissa ei koettu.

    Neljä viidestä vastaajasta piti urakoinnin hinnoittelua selkeänä ja töistä sopimista helppona.

    Tärkeimpinä kehittämiskohteina pidettiin palveluista tiedottamisen lisäämistä ja palveluiden saatavuuden parantamista.

    Kysely oli osa elykeskuksen rahoittamaa Urakka-hanketta ja sen kohderyhmänä oli noin kaksituhatta Uudenmaan koneurakointipalveluiden ostajaa tai palveluiden tarjoajaa.

    Artikkelin aiheet
    koneurakointi
    maatalous
    urakointipalvelut
    TTS-Työtehoseura
    Uusimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle