• Tilan väki ja pelastushenkilökunta saivat pelastettua osan eläimistä katkaisemalla palavan navetan kaivinkoneella

    Tulipalo huomattiin siinä vaiheessa, kun navetasta näkyi jo liekkejä.
    Palopaikalle hälytettiin 15 pelastuslaitoksen yksikköä. Arkistokuva.
    Palopaikalle hälytettiin 15 pelastuslaitoksen yksikköä. Arkistokuva. Kuva: Timo Heikkala
    Maatalous|Maatalous
    29.9.202412:51
    Tuure Kiviranta

    Navettarakennus tuhoutui suurelta osin tulipalossa Siikajoella sunnuntain vastaisena yönä.

    Maatilan väki oli huomannut palon siinä vaiheessa, kun navetasta näkyi jo liekkejä.

    Paikalle hälytettiin 15 pelastuslaitoksen yksikköä. Palopaikalla oli myös eläinlääkäri arvioimassa eläinten avun tarvetta.

    Sunnuntaiaamuna pelastettujen ja kuolleiden nautojen tarkka lukumäärä ei ollut vielä tiedossa. Pelastuslaitoksen arvion mukaan parikymmentä saatiin pelastettua ja vietyä ulkoaitaukseen.

    Kuolleita eläimiä on pelastuslaitoksen mukaan lukuisia, puhutaan kymmenistä. Alkutietojen mukaan navetassa oli palon syttyessä kaikkiaan noin 50 nautaa, mahdollisesti enemmän.

    Tilan väki ja pelastushenkilökunta toimivat tiiviissä yhteistyössä ja saivat kaivinkoneen avulla rakennusta katkaistua niin, että loppuosa siitä saatiin pelastettua, kertoi Yle.

    Päivystävä palomestari Joona Meriläinen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksesta kuvailee Ylelle vahinkoja mittaviksi. Henkilövahingoilta vältyttiin.

    Navetan kokonaispinta-ala oli noin 2 500 neliötä, josta tuhoutui pelastuslaitoksen arvion mukaan noin 70 prosenttia.

    Palon syttymissyy ei ole vielä tiedossa. Syttymispaikka on karkeasti paikannettu, mutta tarkempia selvityksiä ei ole vielä tehty. Pelastuslaitoksen ja poliisin tutkijat selvittävät syttymissyytä.

    Lisää aiheesta
    • Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle myöhään lauantai-iltana.

      Maatalous | Siikajoella suuri navettapalo – osa lehmistä on saatu pelastettua

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    maatila
    navetta
    pelastuslaitos
    nauta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen