• Niukat perunavarastot nostaneetsekä tuottaja- että kuluttajahintaa

    Markku Vuorikari
    Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Maatalous
    8.2.201315:00
    Juhani Reku

    Tuottajille perunasta maksettava hinta nousi selvästi jo sadonkorjuukauden aikana. Kuluttajahinnassa pula on näkynyt vasta vuodenvaihteen jälkeen.

    Muun muassa Kaleva uutisoi tiistaina, että perunan hinta olisi kaupoissa noussut jopa 50 prosenttia. Lehden tieto perustuu perunan tukkumyyntiä harjoittavan Luonnosta Oy:n arvioon.

    Kuluttajahinnan muutoksesta on kuitenkin hyvin vaikea saada luotettavaa kokonaiskuvaa, sillä siitä ei ole olemassa valtakunnallista tilastoa, muistuttaa kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen MTK:sta.

    Tuottajahinnasta tilastoa sen sijaan on. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelun Tiken mukaan hinta on kolminkertaistunut viime kesän 10 sentistä vuodenvaihteen noin 30 senttiin kilolta.

    Vaikka osa tiloista onkin yltänyt määrällisesti miltei normaaliin satoon, läheskään kaikilla tiloilla hinnannousu ei silti kompensoi vaikean kasvukauden aiheuttamia rajuja sadonmenetyksiä, Lavonen korostaa.

    Myös korjuukustannukset nousivat vaikean syksyn takia korkeiksi.

    Hinnassa pitää ottaa huomioon myös kansallisen perunantuotannon tuen loppuminen. Viimeisen kerran sitä maksettiin vuodelta 2011. Raha oli tuottajilla näihin aikoihin viime keväänä.

    Tuen määräksi Lavonen arvioi pari senttiä kilolta.

    Perunan hinnannousua ovat kirittäneet sekä kotimaan että suurten eurooppalaisten tuottajamaiden niukat varastot.

    Tammikuussa ruokaperunaa oli suomalaistilojen varastoissa enää 65 miljoonaa kiloa, kun vuotta aiemmin määrä oli lähes kaksinkertainen. Myös ruokateollisuusperunan varastot ovat selvästi viime vuotta pienemmät.

    Ruokaperunateollisuus tuo raaka-ainetta maahan koko ajan, mutta tänä vuonna tuontikaan ei pysty korjaamaan tilannetta. Suomen lisäksi vaikeasta kasvukaudesta ja tavanomaista niukemmasta perunasadosta kärsittiin suuressa osassa läntistä Eurooppaa, joten tuontikin on nyt kallista.

    Ilta-Sanomat maalaili torstaina uhkakuvia kauppojen tyhjistä perunalaareista.

    Tilastojen perusteella ei pitäisi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, milloin peruna Suomesta loppuu, Lavonen toppuuttelee. ”Perunat ovat tällä hetkellä tilojen varastoissa. Tilat päättävät itse, koska ne perunaa myyvät. Kotimaista perunaa on saatavissa uuteen satoon asti.”

    Tietyistä lajikkeista ja parhaista laatuluokista on niukkuutta kuitenkin jo nyt.

    ”Varastomäärien perusteella niukkuuden voi ennustaa kasvavan kevättä kohti.”

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    peruna
    maatalous
    hinnanousu
    Suomi
    kasvukausi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle