• Viljelijöiden yhteinen myyntikanava

    Maatalous
    21.8.201516:00
    Rea Peltola

    Uudessakaupungissa toimiva Vihannes-Laitila on suurin vihannesalan yritys Suomessa. Konsernin yritykset pesevät, lajittelevat, pakkaavat ja markkinoivat tuotteet.

    Vihannes-Laitila on viljelijöiden omistama. Osakasviljelijöitä on 80, ja lisäksi on 200 sopimusviljelijää.

    Kaikkiaan viljelyalaa on noin 900 hehtaaria. Konsernin liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on noin 65.

    ”Ellei homma toimi, peiliin pitää kattoa”, laitilalainen juuresviljelijä ja osakas Miika Lassila toteaa. ”Osakkeenomistajan etua voi tavoitella myös muulla tavalla kuin nostamalla osakkeen arvoa tai osinkoa maksamalla.”

    Lassila on tyytyväinen viljelijän, kaupan ja Vihannes-Laitilan yhteistyöhön.

    ”Ostajien ei tarvitse neuvotella kymmenien viljelijöiden kanssa”, Lassila sanoo. ”Kun kauppa keskittää ostoja, yritys on helppo kumppani.”

    Syksyllä viljelijöiden kanssa sovitaan toimitusajat ja erien suuruus vuodeksi eteenpäin. Niistä yritetään pitää kiinni puolin ja toisin. Joka viljelijällä on omat varastot. Esimerkiksi porkkana toimitetaan multaisena joko suoraan pellolta tai viljelijän varastosta.

    Viljelijän kannalta yhteinen markkinointi on edullista. Työt hoidetaan tehokkaasti.

    Vihannes-Laitila ostaa osakkaidensa koko tuotannon. Samalla se katsoo, ettei markkinoilla ole liikaa tavaraa, ja neuvottelee asialliset hinnat.

    Rea Peltola

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vihannes-Laitila
    viljelijät
    vihannestuotanto
    yhteisomistus
    Uusikaupunki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle