• Avomaanvihannestuotannolla tavanomaista heikompi vuosi

    Pekka Fali
    Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkisto
    Maatalous
    31.12.201215:00
    Juhani Reku

    Sekä porkkanan, keräkaalin että sipulin varastomäärät jäivät tänä vuonna selvästi keskimääräistä pienemmäksi, kertoo kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen MTK:sta.

    ”Vähäinen auringonpaiste piti kasvutahdin hitaana, joten markkinoilla ei ollut ruuhkia.”

    Satoa jäi Virtasen mukaan myös poikkeuksellisen paljon korjaamatta.

    Vaikean kasvukauden jälkeen myös varastohävikin odotetaan olevan tavanomaista suurempi.

    Taloudellisesti vuosi ei ollut tiloille hyvä, vaikka sadot jäivät tavanomaista heikommiksi myös muualla Euroopassa eikä halpojen tuontivihannesten vyöry uhkaa Suomea.

    Virtanen arvioi MT:n haastattelussa 21.11., että porkkana-alasta jäi nostamatta 10–15 prosenttia ja varastomäärä saattaa olla jopa yli viidenneksen keskimääräistä pienempi.

    Paremmin meni sen sijaan kasvihuoneviljelmillä.

    Viljelyalat alenivat kasvihuonevihannesten tuotannossa muutamia prosentteja edellisvuodesta. Taustalla oli yrittäjien omat päätökset, toteaa toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

    ”Sen lisäksi sateinen kesä hidasti avomaan vihannesten sadon valmistumista. Tämän johdosta kasvihuonevihannesviljelmillä oli aavistuksen edellisvuosia parempi vuosi takana.”

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    avomaanvihannestuotanto
    porkkana
    keräkaali
    sipuli
    kasvukauden haasteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle