• Tilat odottavat päätöksiä kausityövoimasta: "Ilman kausityövoimaa suuri osa sadosta jää tuottamatta tai korjaamatta, lisäksi moni yritys lopettaa pysyvästi"

    Esimerkiksi Varsinais-Suomessa monella tilalla satokautta ei saada edes aloitettua ilman ulkomaista kausityövoimaa.
    Kausityövoima on tärkeä kaikille tuotantosuunnille.
    Kausityövoima on tärkeä kaikille tuotantosuunnille. Kuva: Suvi Elo
    Maatalous
    24.3.202022:00
    Sari Penttinen

    Tällä hetkellä kausityövoiman tarpeen kriittisyys etenee maantieteellisesti, nyt tarve on kova Varsinais-Suomessa. Maakuntaan tarvittaisiin jo maaliskuussa noin 350 kausityöntekijää. Lisäksi isoja tarpeita on Uudellamaalla ja Pohjanmaalla, muissakin maakunnissa jonkin verran.

    Huhtikuussa tarpeita on jo enemmän ympäri Suomea ja kesäkuukausina kaikkialla.

    "Jokainen päivä ilman työvoimaa koskevia hallituksen päätöksiä kaataa muutoin kunnossa olevia maaseudun yrityksiä", sanoo MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola.

    MTK on lähettänyt sunnuntaina kyselyn kausityövoimasta maa- ja puutarhatalouden yrityksille ja kertoi tiistaina iltapäivästä välituloksia. Vastauksensa on tähän mennessä lähettänyt yli 760 tilaa.

    Kysely on auki huomiseen keskiviikkoon kello 16 saakka.

    Työvoiman tarpeet Varsinais-Suomessa jakaantuvat eri tuotantosuuntiin ja keskittyvät muun muassa valmistelu- ja istutustöihin. Töiden laadusta johtuen osaamisvaatimukset ovat suurempia kuin kesäkuukausina, jolloin poimintatyötä on paljon.

    MTK:n kyselyn vastausten mukaan riittävän osaavaa työvoimaan voi olla hankala löytää kotimaasta etenkin tähän alkukauden työhön.

    Esimerkiksi Varsinais-Suomessa monella tilalla satokautta ei saada aloitettua ilman ulkomaista kausityövoimaa

    Vaikka monilla marjatiloilla on iso tarve työvoimalle vasta huhtikuusta lähtien, tarvitsevat he epävarmuuteen tiedon nopeasti. "Päivittäin tehdään päätöksiä kesän tuotannosta tai firman alasajosta. Tästä syystä käytännössä tänään pitäisi saada jokin viesti julkisuuteen, että esimerkiksi marjatiloille tulee ratkaisu tavalla tai toisella."

    Vastausten mukaan tilanne on akuutti, koska päätökset kauden tuotannosta tehdään nyt. Lisäksi monilla tiloilla päätös viljelystä on tehty, mutta tuotantoa ei päästä aloittamaan, koska työntekijöitä ei ole käytössä.

    Moniin tehtäviin tarvitaan erityisosaamista esimerkiksi eläintenhoidosta, koneiden käytöstä tai kasvukauden valmistelutöistä. Suuri osa vastaajista kuitenkin korosti asennetta, fyysistä kuntoa ja kykyä tehdä raskasta työtä.

    Keskeistä on, että kausityövoima on tärkeä kaikille tuotantosuunnille. "Ilman kausityövoimaa suuri osa sadosta jää tuottamatta tai korjaamatta. Lisäksi moni yritys lopettaa pysyvästi."

    Artikkelin aiheet
    kausityövoima
    maa- ja puutarhatalous
    tilat
    MTK
    Varsinais-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle