• Akavan tutkimus väittää etelän ja pohjoisen maataloustuissa olevan 18-kertainen ero – oikeasti ero on alle kaksinkertainen

    Akavan raportissa sekoitettiin keskenään kansallinen maataloustuki ja kansallinen budjettirahoitus, vaikka ne eivät ole sama asia.
    Kun kokonaisuus huomioidaan, tukiero etelän ja pohjoisen välillä kapenee huomattavasti Akavan raporttiin verrattuna.
    Kun kokonaisuus huomioidaan, tukiero etelän ja pohjoisen välillä kapenee huomattavasti Akavan raporttiin verrattuna. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    14.11.202511:42
    Tuure Kiviranta

    Turun yliopiston taloustieteen professori Timo Kuosmanen vaatii kansallisiin maataloustukiin isoa muutosta Ylen haastattelussa.

    Aiemmin syksyllä julkaistiin hänen Akava Works -raportti, jossa hän kysyy: Onko Etelä-Suomeen verrattuna 18 kertaa suurempi pohjoinen tuki perusteltu ratkaisu? Onko meillä varaa pitää yllä tehotonta tuotantoa?

    Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi sanoo, että Akavan raportissa on luvuissa iso virhe.

    ”Tutkimus tarkasteli vain kansallista maataloustukea eikä huomioinut kokonaisuutta”, Niemi sanoo.

    Lisäksi siinä sekoitettiin keskenään kansallinen maataloustuki ja kansallinen budjettirahoitus, vaikka ne eivät ole sama asia.

    Kansallinen budjettirahoitus, joka on lähes miljardin euron kokonaisuus, sisältää sekä kansallisen tuen että kansallisen osarahoituksen EU-tuille.

    ”EU-tuet ja kansalliset tuet täydentävät toisiaan.”

    ”Etelä-Suomeen oli ennen 141-tuki ja nyt on EU-tulotukia enemmän etelään kuin pohjoiseen”, Niemi kertoo.

    Kun kokonaisuus huomioidaan, tukiero etelän ja pohjoisen välillä kapenee huomattavasti Akavan raporttiin verrattuna.

    Akavan raportissa väitettiin eron olevan 18-kertainen. Niemi laskee asiaa muutamalla eri tavalla ja tulos on aina selkeästi alle kaksinkertainen eli aivan eri mittaluokkaa. Hän huomioi sekä EU-rahat että kansalliset tuet.

    Jos tukia verrataan hehtaaria kohti, on ero Niemen mukaan 1,4-kertainen pohjoisen eduksi. Tuotannon arvoon suhteutettuna ero on lähes sama eli 1,3-kertainen.

    Kotieläintuet ovat pohjoisella alueella 1,7-kertaiset etelään verrattuna.

    Niemi muistuttaa, että kotieläintalouden rooli on pohjoisessa suurempi kuin etelässä.

    Akavan tutkimuksessa esitetty kysymys riittäisikö pohjoiseen kaksin tai kolminkertaiset tuet on siten epärelevantti.

    ”Tuet ovat jo nyt alle kaksinkertaiset”, Niemi sanoo.

    ”Akavan raportin lähtökohta on tärkeä ja perusteltu, mutta tukien mittaluokka on väärin.”

    Jyrki Niemi

    Raportissa laskettiin saatavan 900 miljoonan euron säästöt valtiolle vuosittain, jos pohjoiseen maksettava kansallinen tuki leikattaisiin samalle tasolle etelän kanssa.

    Niemi laskee, että vaikka tuet laskettaisiin pohjoisessa hehtaaria kohti samalle tasolle kuin etelässä, säästö olisi runsaat 300 miljoonaa euroa vuodessa.

    Hän ei sano, että näin pitäisi tehdä, mutta keskustelua tukien kohdentamisesta on kuitenkin hyvä käydä ja käytettyjen tukieurojen tehokkuutta pitäisi tarkastella.

    ”Akavan raportin lähtökohta on tärkeä ja perusteltu, mutta tukien mittaluokka on väärin.”

    Kansallisiin maataloustukiin on kiinnittynyt vähäinen huomio, vaikka ne ovat merkittävä osa yritystukia.

    Tukien tehokkuutta ei ole kriittisesti arvioitu, vaikka sille olisi kyllä tarvetta, Niemi toteaa.

    Ylen juttu: Kaksi maanviljelijää paljastaa tulonsa – tutkija kasvattaisi Etelä-Suomen maataloustukia ja karsisi pohjoisesta

    Lisää aiheesta
    • Palkansaajakeskusjärjestö Akava esittää myös valtion osakeomistuksen merkittävää vähentämistä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Maatalous | Akavan raportin mukaan maatalous pitäisi keskittää Etelä-Suomeen: ”Lisäisi huoltovarmuutta mahdollisissa kriisitilanteissa”

    • Jos pohjoinen tuki laskettaisiin kolminkertaiseksi Etelä-Suomen kansalliseen tukeen verrattuna, voitaisiin pohjoisen tukea asteittain leikata, jolloin sopeutumisajan jälkeen säästöä kertyisi nykyrahassa mitattuna noin 900 miljoonaa euroa vuodessa, tuoreessa raportissa lasketaan. Kuva on Espoosta.

      Maatalouspolitiikka | Maatalouden keskittäminen Etelä-Suomeen on Agronomiliitosta täysin teoreettinen ajatus – ”Kyllä tässä vähän 1990-luvun alun fiilikset tulee”

    Artikkelin aiheet
    maataloustuet
    Akava
    Maatalous
    Turun yliopisto
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia