• Hedelmät ja vihannekset saivat kansainvälisen nimikkovuoden – koronapandemia korostaa tasapainoisen ruuantuotannon ja syömisen merkitystä

    YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO haluaa tänä vuonna korostaa hedelmien ja vihannesten merkitystä elintarviketurvalle ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle.
    Kuva: UN
    Maatalous
    6.1.202112:05
    Maija Ala-Siurua

    YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on nimennyt vuoden 2021 hedelmien ja vihannesten vuodeksi.

    FAO:n mukaan nimikkovuosi on tilaisuus yhdistää ammattilaiset ja kuluttajat muuttamaan ruokajärjestelmää eli tapojamme käyttää ja tuottaa elintarvikkeita.

    Järjestö haluaa lisäksi lisätä tietoisuutta hedelmien ja vihannesten merkityksestä ravitsemuksessa, elintarviketurvassa ja terveydessä sekä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.

    FAO:n pääjohtaja Qu Dongyu totesi nimikkovuoden julkistuksessa 16.12.2020, että koronapandemia on haastanut ihmiset etsimään uusia tapoja torjua nälkää ja aliravitsemusta.

    Pandemian aikana tarve muuttaa ja tasapainottaa ruuan tuotantoa ja kulutusta korostuu entisestään, Dongyu jatkoi.

    Pääjohtajan mukaan maailman laajuisessa terveyskriisissä on erityisen tärkeää edistää terveellistä ruokavaliota ihmisten vastustuskyvyn vahvistamiseksi.

    Nimikkovuosi on myös tilaisuus kohentaa maatalouden käytäntöjä, pienviljelijöiden oloja sekä koko elintarvikeketjujen infrastruktuuria.

    Myös FAO:n kumppanuuksien ja YK-yhteistyön johtaja Marcela Villarreal otti julkistustilaisuudessa kantaa pandemiaan. Hän kehottaa tarkastelemaan maailman ruokajärjestelmiä uudelleen. Hänen mukaansa on varmistettava, että ravitseva ruoka on kaikkein vähäosaisimpienkin ulottuvilla.

    Villarrealin mielestä hedelmä- ja vihannesvuoden yksi merkittävimmistä tapahtumista on syksyllä pidettävä YK: n elintarvikejärjestelmien huippukokous.

    Sen tarkoituksena on tarjota foorumi kunnianhimoisille uusille toimille, innovatiivisille ratkaisuille ja suunnitelmille elintarvikejärjestelmien muuttamiseksi.

    Kaikki toimijat on saatava mukaan aina hallituksista ja kansainvälisistä järjestöistä kuluttajiin saakka. Näin voidaan varmistaa paitsi ruokajärjestelmien muutos myös se, että ruokaa tuotetaan ja kulutetaan kestävällä tavalla, Villareal painotti.

    FAO ja Maailman terveysjärjestö WHO suosittelevat, että jokainen aikuinen söisi vähintään 400 grammaa hedelmiä ja vihanneksia päivittäin.

    Näin voidaan ehkäistä kroonisia sairauksia, kuten diabetesta, sydänsairauksia ja syöpää sekä liikalihavuutta.

    Artikkelin aiheet
    hedelmät ja vihannekset
    FAO
    kestävä kehitys
    elintarviketurva
    koronapandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle